Vuoden viimeinen päivä

Juuh, vielä kun tämän päivän jaksaisi täällä töissä paahtaa, niin sitten pääsisi yhdeksi päiväksi vapaalle. Ja sit ei olekaan enää kuin perjantai jäljellä tätä viikkoa. Odotan jo innolla, että kello olisi vartin yli neljä, että pääsis viihteelle =). Eihän meidän rakkaan kanssa pitänyt ottaa tänään mitään, mutta niin se vaan aikoi meille kaljaa kannella jo kavereiden tykö... Ei sit tarvi käsissä raahata kaikkea. Eli tänään illalla tiedossa sit todennäkösesti kaljottelua, saunomista, raketteja ja hyvää seuraa. Kiva sinänsä, mutta toisaalta ahdistaa, kun sit on huomenna krapulapäivä ja pitäis ton herkkulakon takia pysyä erossa niistä kaikista darramässyistä. Mutta joskos mä onnistuisin??? Yritys ainakin on kova!!

Sain sit eilen sen uuden sim-kortinkin, joten nyt on luuriasiatkin kunnossa. Pääsee taas soittelemaan, eikä ole niin orpo olo. Hieno puhelin kyllä käyttää tuo uus luuri, ihan tollanen perus Nokia.

Eilinen meni ruokapuolella jees. Söin iltaruoaks vähän hernaria ja sit iltapalaksi tomaatin ja pari ruisleipäpalaa juustolla ja kurkulla. Ja revin itseni urheilemaan, 45 minsaa pyöräilin tehokkaasti. Ja hiki lensi =D. Meinas kyllä olla loppuajasta aikas tuskasta, kun mun polvi taas reistaa. Todella kipeä ja jäykkä, täynnä nestettä taas =(. Että kivasti turvoksissa se siis. Pitää taas kehittää jotain nesteenpoistajaa siihen. Pitäis vaan käydä tuolla luontaistuotekaupassa. Sit vois samalla ostaa jotain rasvanpolttajaa (eeh, ihan "vahingossa" siinä sivussa) ja sit vakuutella kovasti rakkaalle, että en mä mitään laihduta... Phuuh. Menee varmaan ihan kympillä läpi. Maasta se pienikin ponnistaa, joten pakko koittaa ;).

Niin tuosta herkkulakosta vielä... Tahtoiskos rakkaani ValerieDarling ja HiddenButterfly, että mä lisäilen teitä tuohon gadgetiin? Ja jos näin, niin mistäs päivästä mä laittelen lakon alkaneeksi?? Kivaa, että täällä on ihmisiä tukemassa! Ihan noin muutenkin, kuin vaan tossa herkkulakossa. Jos joskus (ja kun, öhm) tulee repsuja, niin tietää, että joku auttaa ja jaksaa kuunnella sitä järjetöntä tuskaa, mikä siitä seuraa. Kun ei näistä kellekään blogin ulkopuolella voi mennä puhumaan. Mitä nyt sillon kännipäissäni lipsautin kaverille... Eh, pitää varmaan joskus näyttää sille, ettei mulla mitään ongelmaa ole (..pä vissiin...).

Nyt lukemaan muiden kuulumisia. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE, näemme ja kuulemme sitten taas ensi vuoden puolella!! Palaan astialle...

Uusi alku

Nyt se alkaa, paluu arkeen ja uusi alku. Olen koko joulun ja vielä eilisen tankannut itseni täyteen läskiä. Nyt tuli loppu. Tästä sekunnista (okei, alkoi jo herättyä, mutta kuitenkin) taas laihdutetaan. Vaa'alle en ole uskaltanut mennä enkä halua. Menen sitten vaikka ensi viikon lopulla, kunhan saa jouluturvotuksen pois. Mutta siis, julistan täten herkkulakon ja laihdutuksen taas täysillä alkaneeksi. Muita innokkaita tuohon herkkulakkoon? Toimii samalla periaatteella, kuin muidenkin blogeissa. Katsotaan kuin kauan mä kestän tätä. Toivottavasti elämäni loppuun saakka=D. No ei, jos nyt ainakin tammikuun!!

Noh, en siis eilen jaksanut ajatella oikein mitään, oli kamala vitutus ja ahdistus päällä. Ahdistelen kyllä vieläkin läskeistäni, mutta kun olen nyt niin innoissani tästä "uudesta alusta", että tiedän onnistuvani (höhöm, monestikohan olen "tiennyt" onnistuvani jo aikaisemmin... Mutta siis nyt pakkopakko!!). Joulu oli herkkuja lukuunottamatta oikein hauskaa aikaa. Lahjoja tuli ihan liikaakin! Saatiin rakkaan kanssa yhteisesti liinavaatteita, seinäkello, kynttelikkö (pitäisi ostaa TAAS yksi jatkojohto...), käsipyyhkeet (Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen), suklaarasia (onneksi mä en edes voi käyttää) ja rahaa. Sit sain itselleni hajuvettä (ja just kun kerkesin ostaa itsekin, no sain kuitenkin erilaista, joten nou vahinko there), kaks kirjaa (toinen on Troikka, toinen oli joku enkkupokkari, nimeä en millään jaksa muistaa), lankoja (pitäisi jostain löytää kiva neulepuseron ohje Nalle-langalle...) ja rakkaalta ihanaisen

Hello Kitty -pyjaman.

Sit noi Tapsantanssit ei mennytkään ihan niin putkeen... Tai no se ilta ja yö oli jees (mitä nyt rakas taas kännipäissään horisi jotain mun anoreksiasta, tosin mä en ymmärrä mistä sille on nyt jääny se päähän, että mä olisin anorektikko, kun mä en ole sitä lähelläkään!!!), mutta aamulla koitti karu totuus: mä olin hukannu mun luurin! Siis mitä vittua!! Noh, ei muuta kun liittymä väliaikasesti jämekseen ja uutta tulemaan. Tänään tai huomenna pitäis tulla sen uuden kortin sit. Numero onneks säilyy samana, joten ei tarvi kovin monille huudella tosta katoamisesta. Sunnuntaina kävin sit ostamassa uuden luurin tilalle. Nyt polttelis kamalasti päästä rassaamaan sitä, mutta mitenpäs kun ei ole korttia... Noh, jospas se jo tulis tänään =). Mutta kyllä vitutti koko viikonlopun. Teki mieli vetästä ittensä kiikkuun (varsinkin kun siihen vielä läskiahdistussotanorsujättiläisolo päälle...) tai tehdä jotain muuta itelle. No, ehkä se elämä tämän uuden alun myötä voittaa.

Alotin muuten eilen sit tekemään itselleni neuletunikaa, sellasta kunnon lämmintä. Löytyisköhän siitä kuvaa... hmm... haa! Että tollanen. Mutta siitä tulee sellanen sinisävynen. Jotain lämmikettä =). Sain uudet villasukat itselleni valmiiks, ni ajattelin sit nyt ton kuroa kokoon... Langat on oottanu jo reilun vuoden laatikossa... Että joskos tuo olis jo aikakin. Minäkö hidas liikkeissäni??? ;) Pääsin takakappaletta jo 35 senttiä, joten joskos se piankin sitten valmistuisi.

Niin, sitten tuosta herkkulakosta. Kiellän itseltäni kaikki karkit, jäätelöt (muutenkaan kyllä noita harrasta) ja makeat ylipäätään. Siis ei mitään kahvileipiäkään. Mitään varsinaista ruokaa mä en voi oikein kieltää, kun sit se rakas hermostuu. Mutta ei mitään yltiörasvasia juttuja. Eli se siis alkaa tästä päivästä. Aamulla söin taas sokeroimatonta mansikkakeittoa, iltaruoasta ei vielä havaintoja. Riippuu syökö rakas eilistä lohilaatikkoa päivällä vai vasta illalla. Jos se syö päivällä, sit meillon hernekeittoa ja jos vasta illalla, mä vedän jonku Lämmin Kuppi -hässäkän =). Ja iltapalaks varmaankin mehukeittoa tai sit jotain rehuja... Ja tänään on jo ihan pakko sit polkea kyllä pyörällä, eilen en nuhaltani sitäkään edes kyennyt tekemään. Joten joskos 45 minsaa? Pakko potkia itseäni perseelle, että tämä ihra pienentyisi edes hieman. En oikeesti kestä taas olla ruumiissani. Tosin suurin osa voi olla vielä jouluturvotusta, jonka pitäis sit lähtee kyllä suht helposti ja nopeesti. Sais palata niihin mittoihin, missä olin ennen joulua ja sit siitä vielä vaan vähän alaspäin. Mutta siis enhän mä laihduta, jos rakas kysyy =D.

Mutta nyt kai on tehtävä muka jotain töitäkin ennenkun menen KOKO PÄIVÄKSI (!!!) istumaan asiakaspalveluun. No, siellä voi blogeilla... Palaan astialle...

Norsu palaa arkeen

Täällä taas. Arki koitti. Töihin oli pakko raahautua. Vaikka kovasti olisi mieli tehnyt vain jäädä kotiin, ottaa päivän pyöräilymaraton. Olen läski. Ahdistaa. Haluan kuolla. Tekisi mieli ottaa puukko ja veistää kaikki ihra pois. Haluan laihtualaihtualaihtua. Olla pieni ja sievä (no, sitä nyt ei tekemälläkään saa, muttamutta...). Joulun aika on tunnetusti mennyt syödessä ja sit ahdistuessa siinä samalla. Nyt vain pitäis sitten saada äkkiä mielellään miljoona kiloa pois, että olisi taas paremmat fiilikset. Mutta rakas vahtii yhä tarkemmin. Pih. Tänään onneksi voi polkea pyörällä =).

Nyt en osaa enempää, olen niin vitutuspäällä ja ahdistunut. Mutta mitenkäs teitin joulut meni?

Nyt muiden posteihin, palaan astialle...

Jouluista!!

Siis ihana ilma! Mahtavaa oli käppästellä töihin, kun on pikkupakkanen, sateli hiljokseen vielä lunta öisen myräkän jäljiltä ja puut roikkui melkein tiellä, kun oksat on niin raskaina kaikesta lumesta. Olis halunnut vaan jäädä matkalle ja tehdä lumienkeleitä. Tuli siis kunnon lapsetusolo. Kuten aina näin joulun alla, kun tontut liikkuu ja huomennahan se pukkikin jo tulee. Siis onpas taas aika mennyt äkkiä. Mutta siis todellakin unohtui se eilinen jouluahdistus, kun sai noin ihanassa ilmassa kävellä töihin. Tosin tuo töihin nyt ei niin kiva juttu ole...

Siis todella reilua, mä kykin aatonaattona sit täällä vartin yli neljään päivystämässä olemattomia asiakkaita. Kuka nyt tänne tulis tällasena päivänä, ei kukaan tällasia asioita halua hoitaa näin joulun alla. Mutta pakko mikä pakko. Enkä saanut edes lomaa jouluksi yhtään, pakolliset pyhät vain. Jäi yhdestä päivästä kiinni. Pomot voi kyllä olla lomalla kaikki yhtä aikaa viikkotolkulla, mutta kukaan ei huomaa mitään. Sit kun joku tavan työmyyrä tahtoo lomaa pari päivää uudenvuoden ja loppiaisen aikaan, niin ei! Olen ilmeisesti niin tärkeä henkilö, että tämä pulju kaatuu, jos olisin sen YHDEN päivän ollut lomalla. Toiseen olisi pomo suostunut. Sanoin sitten, että anna olla koko jutun. Pidän lomani sit joskus toiste. Pih. Minä katkera ole, mutta... ...ARGH! No, ei mahda mitään. Onneks noi pyhät edes sattu niin kivasti tänä vuonna, että on viiden päivän loma. Ja sit kaks seuraavaa viikkoa nelipäiväsiä. Kismittää vaan, kun ei taaskaan ole rakkaan kanssa yhtä aikaa lomaa. Sehän tunnetusti aloitti eilen ja menee vasta loppiaisen jälkeen takasin. Mikä vitun fair play?!?!

No mutta, tuli sit taas rakkaalta eilen palautettakin. Oltiin jo yritetty nukkua tovi, mutta ei sit kumpastakaan unettanu lainkaan. Tai siis mä olin aivan poikki, muttei ollu taas hyvä mitenkään päin, polvi kipuilee. Ja flunssakin meinaa tulla. Sairastan perinteisesti aina jouluna, pirkule. No mutta, sit se tarras mut kainaloon ja sanoi, etten saa enää laihduttaa. Mä vaan, että en en, en oo edes laihtunut (mikä muuten vaakalla pitää paikkansa, mutta vaatteet isonee. Pyykkikone taitaa tehdä jotain tepposia mulle ja isontaa kaikkia mun vaatteita!). Rakas sanoi, että se alkaa lihottamaan mua pian. Siis EI! Mä en lähde sellaiseen mukaan. Jos ei saa enää laihtua, niin sit pidän tän painon (lue: laihdutan "vahingossa" vielä muutaman kiloisen...) ,mutta en kyllä ainakaan aio lihoa! Totesin vaan rakkaalle, että juu, se ei oiskaan vaikeeta lihoa. Varmasti vahtii mua kuin haukka tän joulun. Höh.

Mutta KAIKILLE OIKEIN RAUHALLISTA JOULUA! Mä otan lomaa posteista joulun ajaksi ja koitan selvitä seen jo tiedossa olevan ahdistuksen kanssa, mutta jälleen arjen koittaessa palaan astialle...

Jouluahdistus senkun jatkuu

Siis minä en tiedä, miten mä selviän joulusta. Eilen illalla iski kamala paniikki, kun tajusin, etten mä oikein ehdi kuntoilemaan. Ja sit pitää vielä tunkea sitä ruokaa kurkusta alas ihan väkisin. Kaikki katsoo, kun mä syön. Ei siis riitä, että rakas vahtii, että syön tarpeeksi, vaan siinä on sit kaikki muutkin. Ja mä tiedän jo kuin siinä käy: "ota nyt enemmän, joulu on kerran vuodessa vaan, laihdutatko sä, etsä tosta liho, ottasit nyt...". Haluisin jäädä vain yksin kotiin, tekeytyä vaikka sairaaksi. Tuleekin siis tosi mukava viikko tästä =(. Ja joulusta kun pitäisi pystyä nauttimaan, kuten kaikki muutkin (tai ainakin melkein). Muilla jouluahdistusta??? Sanokaa, etten mä ole ainoa!

Appiukkokin alkoi perjantaina tupakilla kyselemään "kuinkas paljon olet oikein laihtunut". Eeeeen paljoakaan... Iik, älkää seuratko mua! Ja lauantaina rakas taas vakli kun söin makaronilaatikkoa, totesi, ettei tolla voi tulla vatta täyteen. Mutta kun oikeasti tuli! Mun vatsalaukku on pienentyny sen verran, että vaikka nykysin herkuttelisinkin ja antasin itelleni siihen luvan (kuten sit lauantaina), se ei oikein vedä. Siis heti on kamala ähky. Toisaalta kyllä positiivista =D. Ei tartte syödä paljoa ja nälkä on pois pitkään. Mutta sit toisaalta on heti ihan kamalan täys olo ja siitä tulee ahdistus, vaikka tietääkin syöneensä vähän kaloreita. Tämä on niin perkeleen vaikeeta.

Olin kuitenkin vähän laihtunut... Huomaa housuista, kun sellaset mitkä ennen oli sopivat, meinaa nyt pyöriä jalassa. Hieno homma, että edes hieman edistyn =). Mutta haluisin silti laihtua vielä. Rakas vaan aina ruokaa ottaessani sanoo, että muista nyt syödä kunnolla, että jaksat. Yhh, en halua! Haluan kyllä jaksaa kuntoilla, mutta en halua syödä. Mutta pakkohan se jotain on ottaa, muuten se vie mut pian jonnekin lataamoon. Mutta koitan tästä nyt vielä edes muutaman kilon saada pois, sitten on hyvä. Tai no tiedän, ettei sittenkään ole hyvä, mutta parempi kuin nyt.

Menen hajoamaan pääni kanssa. Palaan astialle...

Hyvä minä =D

Kerrankin mulla on jotain positiivista sanottavaa itsestäni. Joten eka ne hyvät uutiset =). Siis olin tosi ahkera eilen. Vaikken mä töissä saanutkaan mitään aikaan (paitsi opin taas jotain uutta ja tehtäväni laajenivat), niin ahkeroin sit kotona senkin eestä. Menin kotiin ja polkasin heti ekkuna puoli tuntia pyörällä. Sit soitin mamille, että en menekään käymään, että jos se vois tuoda mulle isän tuomat sukat koiran kanssa, saisin siivottua. Ostin katsokaas rakkaalle sukkia joululahjaksi, muun muassa. Noh, sain pestyä vessan, sit pyyhin pölyt ihan pesuainerätillä, imuroisin ja luutusin. Enää tarvii sit ennen joulua pesasta kylppärin lattia ja suihkun seinät. Pesen aina koko kylppärin harjalla, en pelkästään luutua. Tuli tosi voittajafiilis! Ja sit vielä kun kävin kaupassa ostamassa kahvia (tosin en sitten muistanut ostaa sitä kahvia, kaikki muut kyllä) hikoilin toisen puolituntisen pyörällä. Edelleen on sellanen hyvä fiilis, että on saanut edes jotain aikaan.

Mutta söinkin kyllä, kaksi leipää liikaa. Ja siitä oli sitten pienoinen ahdistus illalla. Mutta ehkä mä kulutin ne huhkiessani reilu pari tuntia siivousurakan kanssa. Kait? Toivon mukaan ainakin. Tämäkin aamu alkoi positiivisesti. Pistin tarkotuksella eilen kellon soimaan vaille viis, että voisin urheilla näin aamusta, kun ei tiiä kerkiikö illalla (jee, rakas tulee kotiin!!). Meinasin kääntää kylkeä, viritin kellonkin jo myöhemmäksi soimaan. Mutta sit ei enää nukuttanutkaan. Uni meni minuutissa ohi ja sit hikoilemaan. 45 minsaa vierähti mukavasti ja sit vielä kävellen töihin. Kerrankin mä osaan jotain oikein.

Pelottaa vaan, että mä pilaan tän taas jotenkin. Ja rakas haaveili, että mentäis viikonloppuna kapakkaan. Pirskule, tulee vedettyä taas känni päälle ja sit menee seuraava päivä kuitenkin krapulasyömisten parissa. Eikä sillon kykene edes kuntoilemaan. Pih, että eipäs taida näistä mun urakoinneista paljoa olla apua. En muuten ole käynyt vaakalla sitten viime perjantain. Ajattelinkin, etten ainakaan ennen huomisaamua käy, katotaan sitten, mitä vaaka näyttää. Onkos sitä viikon aikana saatu mitään aikaan. Viime perjantaina vaaka näytti ihmeen pientä lukua, vaikka mä olinkin syönyt (herkutellut siis, paljon, ahminut) viime viikolla. Otin kyllä sessiot maanantainakin (miksi mä en osaa tätä kunnolla ihan koko ajan?), mutta joskos tiistainen puolentoista tunnin urheilu auttoi jotakin? Ja niin, tein mä sentään maanantainakin jotain. Kävelyt töihin ja takas, sit puoli tuntia pyörällä ja vielä kävellen automarkettiin, vielä kiertotien kautta, kun lyhin reitti on tukittu.

Tulee vaan aina aika pitkäks aikaa paska olo noista repsuista. Sillon miettii, ettei millään ole mitään väliä ja on peruuttamattomasti pilannut kaiken ja lihonut satakiloisesta norsusta miljoonakiloiseksi mammutiksi. Eikä mitään ole enää tehtävissä. Mutta sit kun menee näin putkeen, kun eilen ja tänään, niin homma pelittää ja jaksaa uskoa itseensä. Että vaikka onkin vielä se satakiloinen norsu, niin ehkä voi saavuttaa sen 99-kiloisen vauvanorsun =D.

Ja niin, Joan kyseli, että joskos sitä jouluksi hellittäisi... Voisihan sitä yrittää (ja varmaan tuleekin nautittua jouluherkuista, koska ne on oikeesti nannaa ja joulu on kerran vuodessa), mutta tiedän,että jälkeenpäin tulee kamala ruokakrapula, morkkis ja ahdistus. Mutta katsellaan kuis käy =).

Mutta nyt töihin. Palaan astialle...

Chica-kiltti...

Tahtoisin todella kovasti seurata edelleen blogiasi. Kutsuisitko yhden onnettoman sinne? Olisin todella kiitollinen =D.

"Kohta sulla on taas joku anoreksia"

Siis rakas alotti viikonloppuna väittämään, että mä olen laihtunut. Mitä vittua?? En todellakaan ole. Miten muka? Ja miksi mä en sitä sitten itse huomaa? Se huijaa vaan. Ja sunnuntaiaamuna sit sama peli jatkui... Se sanoi, että mä olen todellakin laihtunut ja kohta mulla on taas joku anoreksia. Eeh... Koita siinä sitten selitellä, ettei todellakaan ole. Kun ei olekaan! Mä en ole laiha!! Läskipaska paremminkin. Selittelin, etten mä ole laihtunut, sillä vaatteetkaan ei oo isontunu. Eihän silloin ole voinut laihtua, eihän vaikka! Paska. Mä en halua, että se huolehtii. Sit se kyseli, monestiko olen polkenut pyörällä viime viikolla. Sanoin, että kuutena päivänä (tosin seitsemän kertaa, mutta senhän mä jätin tietysti mainitsematta). Sanoi, että mä laihdun kohta luurangoksi. Ja paskat laihdun. Miksi se väittää mun laihtuneen lisää, kun en todellakaan ole laihtunut! Tulee itelle vaan entistä paskempi fiilis...

Niin. Ja kun sanoin aikasemmassa postissani siitä, että oli paska viikonloppu se toissaviikonloppu... Lupailin vissiin kertoilla vähän enemmänkin. Noh, otin serkkupoijjaan kanssa hieman yhteen. Se kävi rakkaaseen kiinni ja mä sit tivasin siltä, että mikämikämikä. Aikani sille sain sit huutaa ja räyhätä ja se sit heitti mut pöydän päälle. Sattui. Noh, siinä raivottiin sitten ja tapeltiin sanallisesti. Kun ei saatana mies osaa puhua, mikä sitä painaa ja miksi sillä on paha olla. Noh, sain sitten selityksen siihen. Ja sit tein jotain niiiin typerää. Serkkupoijjaan vaimolle tilitin kännipäissäni tätä juttua. Ja siinä sitten serkkukin jo vähän säikähti. Selitin siis sitä, että mä olen niin poikki henkisesti ja haluan vaan laihtua. Tyhmästi tehty... Liekkö sit serkkuseni rakkaalle selitellyt jotain, kun rakasalko tollasia puhumaan... Ovat meinaan yhdessä siellä reissuhommissa...

Tuleepas nyt sekavaa tekstiä. Töissä tässä olen, asiakaspalvelussa. Mutta koittakaa pysyä perässä (pointsit sille, joka pysyy, ajatukset harhailee itsellä nyt niin suuresti!). Mutta mutta, oli tuossa siis taukoa posteissa. Olen jotenkin ollut niin pihalla. Esitän kyllä, että kaikki on hyvin ja muuta, mutta sisällä myllertää ja pahasti. Haluan edelleenkin vain laihtua, mutta silti välillä tulee mieleen, ettei siinä ole mitään järkeä. Mutta silti. Hoitoon kai sitä pitäisi mennä, muuten voi olla, että tulee stoppi aikastas pian vastaan. Mutta koitetaan jaksaa.

Tänään on melkosen kiire päivä. Kotiin töistä heti kun mahollista, sit polkemaan pyörällä (pakkopakko). Porukoilla pitäis piipahtaa ja sit jos sais vielä vessan pestyä ja pyyhittyä pölyt. Joulusiivousta koitan tässä kovasti alotella, ettei sit tartteis viikonloppuna ihan niin kamalasti tehdä. Jos vaikka ennen porukoille menoa sais sen vessan kondikseen, ni sit ei tartteis enää kun pyyhkiä ne pölyt. Ja illalla suihkussa käydessä vois vaikka koittaa jaksaa pestä kylppärin lattiat ihan kokonaan. Mutta kattoo nyt, mihin musta on.

Huomasin muuten, ettei kukaan ole sit kysellytkään minulta mitään. Tuntuu, ettei ketään oikeesti kiinnosta. Mietin jo tuossa, kun pidin kirjottelutaukoa ja koitin koota ajatuksiani (no ei auttanut), että jätän tämän koko blogin. Ja mietin sitä edelleen... Olen muutenkin nyt niin sekaisin, etten tiedä mitä haluan elämältäni. Rakas on yksi ainoa voima, joka minua jaksaa kantaa. Muuten olen ihan hukassa... Joulukin on jo viikon päästä eikä mulla ole vielä yhtään joulufiilis. Oikeestaan ainoo juttu, mitä mä joulussa odotan, on se pieni loma ja sit kun saa rakkaan kanssa olla kahdestaan ja nauttia. Mutta onhan siinä toki jotain ahdistavaakin. Jouluaattona mennään rakkaan vanhempien luokse saunomaan ja jouluruualle (yhh, syöntiä toisten kanssa), sit joulupäivänä ilmeisesti rakkaan ukin ja mummon luo. Sielläkin sit joutuu syömään. Ja porukatkin kyseli, että joskos me mentäis niille joulunaikaan syömään. Että sinne ilmeisesti Tapaninpäivänä. IIIIIKKKK! En tahdo. Enenenen. Haluan olla yksin ja laihtua. Tai siis rakkaan kanssa kahdestaan kotona ja päättää itse, mitä ruokaa mä teen. Ja syödä niin vähän kuin haluan. Tosin, että rakaskin alkaa pikkuhiljaa kiinnittää siihen huomiota. Arvosteli jo sunnuntaina mun annoskokoa. Argh.

Joo, nyt menen hajoamaan itseni kanssa ja jätän teidät rauhaan (jos teitä siellä enää on). Palaan astialle...

Mitä minusta?

Yhh, maha täynnä. Onneks söin kuitenkin vain yhden lämmin kuppi -keiton, sitä perunapurjoa. 80kcal/annos. Joten joskos mä nyt en kuole. Ja puoli tuntia sain kitkattua kuntopyörällä kuitenkin. Ja kävelyt töihin ja takas... Mutta miksi silti taas ahdistaa? Tekis mieli viiltää itteäni, leikata kaikki ihra pois. Vuolla itseni pienemmäksi, muotoilla itseni täydelliseksi. Miksi tämä on minulle näin vaikeaa? Ajatus ei kulje, tiedän, liian vähän kaloreita. Huimaa ja palelee. Mutta silti ajattelen syöneeni liikaa. Olen todellakin sairas. Haluisin nykyään aamuisin vaan jäädä kotiin nukkumaan, nukkua ohi kaiken. Silloin ei tarvitsisi ajatella mitään, ei kokea mitään. Se ei ainakaan ahdistaisi, kun vaan nukkuisi. Mutta toisaalta, unetkin alkaa olla ihan kamalan levottomia.

Ja vielä ahdistaa viikonloppu, tuli taas syötyä - läskipaska. Tapahtui tosin paljon muutakin pahaa, mutta en just nyt jaksa siihen paneutua. Mä kertoilen joku toinen kerta, kun siihen on enemmän energiaa. No, onneks ne jutut on kuitenkin asianosaisten kanssa sovittu, joten ei sinänsä mitään. Mutta harmittaa silti.

Mutta koska en nyt osaa enempää keksiä, niin astun takavasemmalle. Sitä haluisin kuitenkin sanoa, että saatte kysellä, mitä haluatte. Mä palailen vaikkastas ens viikolla sit niihin kysymyksiin. Joten tähän ja tätä seuraaviin posteihin esitetyt kysymykset pääsee sit mukaan. Päivää en osaa vielä sanoa, millon pureudun vastailemaan. Painoa en sit halua julkistaa, sanon sen jo nyt. Mutta ihan mitä vaan haluatte musta tietää. Tai mistä haluisitte mun kirjoittavan. Kysykää, kertokaa, koitan mahdollisimman hyvin tehdä sit tiliä itsestäni=D!

Menen ahdistumaan. Palaan astialle...

Lapsuusmuistoja

Ihan ensimmäisenä Chicalle... Tuosta minun oksentamisesta. Mä en todellakaan kannata sitä ja kuten sanoit, hyvä niin =D. En mä aikaisemminkaan ole sitä harrastanut. Enkä halua jatkossakaan harrastaa. Se ei vaan ole mun juttu. Mieluummin mä olen vaikka viis viikkoa syömättä (I wish se onnistuis) kuin ahmin ja oksennan. Oli vaan pakkorako sillon yks päivä. Ennemmin kompensoin syömistäni sitten hullunmoisella liikunnalla. Näin mä sitä olen ennenkin tehnyt.

Mutta sitten asiaan. Tai onko tämäkään nyt niin asiaa, mutta ajatuksia kaiketi kuitenkin. Mietin eilen aika paljonkin mun lapsuuttani. Tuli ihan kamala ikävä lapsuudenystävää. Ei olla aikoihin taas pidetty mitään yhteyttä. Mutta silti aina kun soitellaan tai sillon harvon kun nähdään, niin homma pelittää aivan loistavasti. Mietin myös sitä, miten ihanaa ja hauskaa meillä oli aina penskana ja sit vähän vanhempanakin. Ja harmittelin, etten mä saa enää olla lapsi. Se oli (ainakin mun kohdalla) niin ihanan huoletonta aikaa. Sai leikkiä päivät pitkät eikä tarvinnut huolehtia mistään. Kaikkein vähiten jostain perkeleen painosta. Tai siitä näyttääkö hyvältä tietyissä vaatteissa. Mekin pidettiin aina kaverin kanssa herkkuiltoja. Pelattiin nintendoa ja käytiin hakemassa jätskiä ja karkkeja ja sit mässäättiin ja pelattiin koko yö. Se oli ihanaa aikaa. Koskaan ei välittänyt kaloreista tai muusta.

Mietin myös sitä, miksi me sit tavallaan etäännyttiin toisistamme. No, kaveri meni yläasteelle minua ennen ja sit tuli mukaan pojat ja muut sellaset, mistä mä en oikein vielä välittänyt (viina ja tupakka). Ja sit kaveri sairastu anoreksiaan. Tai oikeestaan bulimareksiaan. Kaikki se vähä, mitä se söi, tuli samantien ulos. Ei siis mitään bulimia-ahmimista, vaan sairasta todella hitusesti syömistä ja sit kaikki se vähä pihalle hetimmiten. No, kaveri sit parantu syömishäiriöstään ja sittenpäs ei kauaa mennytkään, kun minä seurasin sairauden sairaan kauniiseen maailmaan perässä. Ja sitten jotenkin mulla meni kaikki suhteet kavereihin jajaja... Harmittaa kovasti vaan, kun ystävää on aina nin pirun ikävä, mutta sit ei kuitenkaan saa koskaan aikaiseksi soitella taitaitai.

Mutta siis, miksi mä en voi olla lapsi taas? Haluisin niin kovasti olla se huoleton, iloinen ja onnellinen kakara, jonka ei tarvinnut huolehtia mistään. Saisi tehdä mitä haluaa, eikä tartteis kantaa vastuuta itsestä ja muista ihmisistä. Ei olis aikatauluja, ei ahdistusta syömisistä. Haluan niin lujaa takasin lapsuuteen. Mutta jotain hyvääkin tässä päivässä, pomo ilmoitteli, että mulla jatkuu työt helmikuun loppuun asti =)!! Ja nyt on perjantai, joten bileet pystyyn!

Mutta nyt muiden tarinoihin. Hyvää viikonloppua kaikille! Palaan astialle aikaisintaan sunnuntai-iltana...

Likainen

Olen niin likainen. Mä söin eilen. Leipää, leipää, pullaa, karkkia. Ja oksensin! Miksi mulle käy näin? Mä en olis halunnut oksentaa. Mutta oli pakko. Ahdisti niin suunnattomasti. Mutta mä en halua siihen, että mä syön ja laattaan. Ei, mä vihaan sitä touhua. Ja en halua, että hampaat kärsii siitä. Elän nyt niin ristiriitaisia tunteita, etten oikei tiedä, mitä tekisin. Toisaalta tekis mieleni heittää kirves kaivoon (tai vaihtoehtoisesti itseni), mutta toinen puoli huutaa vastaan. Mä en jaksa enää. Taaskaan.

Näin eilen taas niin laihan tytön, kun kävin ruokatunnilla kaupungilla (jipii, ostin rakkaalle muuten jo jotain joululahjaksikin!). Halusin niin kovasti olla hän. Kaunis, laiha, hentoinen. Hävetti siinä ohi kävellä näiden pölkkyjalkojen kanssa. Melkein kuulin itseni tömistävän kuin norsu. No, sitähän mä kyllä olenkin. Teki mieli sanoa, että anna toi kroppa mulle, monista se, jos et halua luopua omastasi. Olen niin väärä, en mahdu mihinkään muottiin, vaikka kuinka yritän. Minun jälkeeni se muotti rikottiin, koska tajuttiin, ettei toista tällaista voi tähän maailmaan päästää. Niin masentavaa, mutta niin totta.

Rakas onneksi tulee tänään kotiin. Mutta mä en oikein tiedä, onko musta sille mitään iloa. Masennun vaan, pyörin ympyrää oman pääni sisällä. Ja kun se kysyy, että mikä on, mä vastaan "ei mikään", "väsyttää"... En osaa/uskalla kertoa, miltä musta oikeasti tuntuu. Ei se kuitenkaan ymmärtäis. Miten se voiskaan, kun en mä ymmärrä itsekään itseäni. Tiedän vain, että olen todellinen läskikasa ja haluan laihtua. Mutta miten se onnistuu?

Eilen sit en sen oksun jälkeen syöny onneks mitään, vedin vaan yliannostuksen nesteenpoistajia ja yhtiä toisia nappeja. Sit polin puoli tuntia pyörällä, vaikkei ois kyllä millään jaksanut. Mutta pakko mikä pakko. Olisin ollut syömättä, niin ei ois tarvinnut. Aamulla heräsin taas paaaljon aikasemmin, että ennätin pyöräillä hiki hatussa puoli tuntia. Jotain edes saan aikaan muutakin kuin jatkuvaa syömistä. Vaikka enhän mä nytkään mitenkään jatkuvasti ole syönyt, mutta silti tollanen hetkellinen mustuus saa aina pitkäksi aikaa koko paskan sekaisin. Ja silti mullon kaamea läskiahdistus aivan koko ajan, vaikka mä en mitään söiskään. Tarvinnekko tuota siis sen enempää miettiäkään, mistä se johtuu. Läski mikä läski.

Paskinta tässä kaikessa on vaan se, että kun mä aloin laihtumaan, mä en todellakaan ajattelut, että tä homma lipsuisi taas häiriön puolelle. Miksi mä en edes osannut laihduttaa ilman ongelmia. Mitään en osaa, turha koko mimmi. Menen kuolemaan töihini.

Palaan astialle...

Laihuus

Näen ympärilläni vain laihuutta. Kamalasti tähän maailmaan mahtuukin todella laihoja ihmisiä. Kuinka se voi olla mahdollista?!? Eilen kotiin kävellessä näin TODELLA LAIHAN tytön. Anorektikko. Tuli sääli, kun katsoi, kuinka housut pyöri jalassa sen kävellessä. Kuinka sitä vilutti, vaikkei ollut pakkasta ja se oli toppautunut moniin vaatekertoihin. Kuinka sen silmät oli niin tyhjät. Ja siltikin apua huutavat. Tuli myös kateus. Miksi minä en saa olla noin pieni...

Ja mikä hassuinta, mä en kuitenkaan halua olla mikään luukasa, en todellakaan. Koska se ei oikeasti ole kaunista mun silmääni. Mutta silti mä olin kateellinen, vaikka melkein aistin, kuinka sen tytön luut kolisi sen kävellessä. Kuinka niihin sattui (luukipu on muuten yksi kamalimmista tässä maailmassa). Mä vaan haluisin olla yhtä pieni. Miksi en saa olla sellainen? Kuka minusta on tällaisen läskikasan tehnyt, enhän minä tätä halunnut! Halusin vaan olla todella laiha ja kaunis, sellainen siro enkeli. Joka ei jätä jälkiä lumeen (okei, tiedän, että se on täysin mahdotonta, mutta silti).

Saatiin sitten mamin kanssa eilen ne piparit leivottua. Se antoi meille kaks rasiaa. En mä halua niitä syödä (tulen varmaan jouluna tosin syömään, argh), saa rakas puputtaa. Mähän halusin vaan vähän! Mutta oli silti kyllä mukava taas pitkästä aikaa touhuta äidin kanssa, tehdä jotain muutakin kun pelkästään juoda kahvia ja istua sohvalla kattoen töllötintä. Ja iskäkin jopa kertoi, millanen puhelin mamille pitää ostaa sen puolesta joululahjaksi. Minä siis joudun sen hakemaan (antoi onneks rahan siihen) ja paketoimaan. Ja sit jossain sopivassa välissä kuskaamaan sen porukoille. No, viimestään jouluaattona. Pitäis muuten itekkin paketoida ne kaikki jo hankitut lahjat. Ei vaan ole saanut aikaseks. Mamin lahjaa mä nyt en voikaan vielä paketoida, kun se toinen sukka on vielä vahvasti vaiheessa. Mutta kyllä se sieltä pikkuhiljaa hiipii. En vaan ole oikein saanut itsestäni irti, että olisin neulonut kovin ahkerasti. Olen lähinnä uponnut kirjamaailmaan (pääsee pois tästä oikeasta paskasta!). Mutta joskos tänään edes vähän saisi aikaseks. Ainakin ne lahjat on paketoitava. Ja sitten kun vielä sille rakkaalle jotain ostais...

Siis ihan oikeesti, mua alkaa ahdistaa koko joulu jo nyt niin paljon, että tekis mieli vaan lähtä pois. En tiedä mihin, mutta pois. Ahdistaa kaikki se touhotus, laittaminen, syöminen... ...yhh. Mitä mä teen, että selviän joulusta. Toisaalta rakastan kyllä kaikkia (okei, en kaikkia kuitenkaan) jouluruokia ja herkkuja, mutta miten mä saan syödä niitä? Miksi tämän pitää ahdistaa jo nyt, jouluun on kuitenkin vielä kolme viikkoa aikaa. Piru minut periköön. Taidan ihan oikeasti ehdottaa rakkaalle, että jos vaan hävittäis johonkin mökille jouluks, eikä mitään sen kummempaa. Olen paska ihminen, mutta mä vaan haluan pois tästä maailmasta, pois tästä tuskasta. Huimaakin. Noh, menen nyt töihin ja jatkan valitusta joskus. Miten muuten teidän joulusuunnitelmat? Mitä niihin kuuluu?

Palaan astialle...

Kylmää tiistaita

Palelee. Kädet on ihan kirjavat, vaikka jatkuvasti käyn niitä lämmittelemässä kuuman vesihanan alla. Varpaat on niin jäässä, ettei meinaa tuntoa löytyä. Haluisin viltin alle. Saattaisi se vaan herättää tiettyä hilpeyttä tuolla koulutuksessa. Juu-u, taas minua koulutetaan, vaikka jatkosta ei ole mitään tietoa. Kun eivät edelleenkään osaa tietää, jatkuuko minulla työt vuoden vaihteen jälkeen vai ei. Noh, ei ole mitään uutta, että tässä talossa tuo päätöksenteko tökkii ja on hidasta.

Eilen oli paska päivä. Tänäänkin on paska päivä. Eilen töistä lähtiessä sit soittelin kaverille, että olisikos se joutilas tulemaan kyläilemään, kun siitä on pitkään ollut puhetta. Noh, sanoi sit olevansa puoli kuuteen asti töissä (soittelin puol kolme), eli ei päässyt. Noh, kävelen sit yleensä kotiin sen kämpän kautta ja tättäräräärärää: kaverilla oli valot! Asuu yksin hän siis. Noh, ei sitten jos ei seura kelpaa. Mutta olis voinut sen suoraankin sanoa, eikä valehdella päin korvaa =(. Tunnen oloni siis todellakin ylimääräseksi. No, sit vielä soitteli vuokraisäntä, että vuoden alusta pitäis korottaa vuokraa, pih. Ans kattoo nyt. Ihan kun sitä rahaa muutenki olis jotenkin hirveesti ylimäärästä.

Muttamutta, eilen teki sit kovasti mieli heittää elämä kankkulan kaivoon ja ostinkin jo kaupasta herkkuja. Mutta en sit kuitenkaan syönyt niitä. Söin vaan yhen ylimääräsen sämpylän juustolla, joten ihan jees siltä kantilta. Polin kuitenkin eilen aamulla sen 45 minsaa pyörällä ja sit vielä illalla 30 minsaa. Ja ruoaks en syöny ku miltei kaloritonta kasvissosekeittoa (30 kcal/1 dl, purkissa 5 dl ja söin 'bout puolet). Ja illalla puolukoita ja pari leipäpalaa juustolla. Mutta silti olin läskipaska. Ja olen sitä tänäänkin. Vaikka tänään tuskin tulee syötyä mitään ylimääräsiä, kun heti kun meen kotiin, syön ja sit pikapikaa mamin kanssa leipomaan pipareita (lupasin olla avuks). Ja sit joskus illalla (toivottavasti ennen Metsoloita, olen siis niiiiiin koukussa!) jotain iltapalasta.

Vaikka tekis kyllä mieli soittaa äidille, että oon vähän kipee. Vaikka sitähän mä en olekaan. Tai no, mieleltäni kylläkin. Ei vaan nyt jaksais tasan yhtään mitään. Haluis vaan mennä kotiin, käpertyä viltin alle ja kattoo töllöö ja lukea jotain hyvää kirjaa (tällä hetkellä luvussa Pohjaton nälkä) ilman sen suurempia velvotteita. Haluan paeta tätä maailmaa. Haluan, että se jättää mut rauhaan. Haluan olla yksin, kun en kerta voi rakkaan kanssa olla. Haluan mennä pois. Mutta enhän minä niin voisi tehdä. Minä olen luvannut mennä avuksi, joten pakkohan minun on. En mä voi tuottaa pettymystä, mami suuttuis kuitenkin. Tai tuskin suuttuis, mutta mulle tulis ihan kamalan syyllinen olo, koska valehtelisin. Enhän mä sille voi sanoa, että mä en jaksa, koska haluan mennä pakoon maailmaa, enkä jaksa mitään sosiaalisia tilanteita. En vaan voi. Se veisi mut hoitoon. Sellainen ei vaan sovi mulle. Been there, done that ja todella huonolla menestyksellä. Mä en osaa puhua läheisille, enkä mä osaa puhua jollekin tuntemattomalle ihmiselle, jolla ei ole hajuakaan mun mielenliikkeistä. Se ei onnannu viimekskään, vaan koko homma jäi kesken. Onneks tänne voi sentään jotain purkaa, ei tule ihan niin paha ahdistus sisälle.

Saa nähdä miten sit käy tän päivän kanssa. Huomenna onneks ei sit olekaan mitään, joten sit mä voin toteuttaa haaveeni vaan löhöilystä kotona (ja mitähän mä eilen sit tein??). Pitäis vaan imuroidakin ja luututa... Pitäis jättää varmaan perjantaille, sit rakas vois pyyhkiä pölyt (siis onko vittumaisempaa touhua enää olemassakaan!!). Mutta menen nyt paleltumaan hetkeks teidän blogeihinne ja sit takasin sinne koulutukseen tupakin kautta. Ahdistun hetki hetkeltä vaan enemmän iltaa ajatellen.

Palaan astialle...

Maanantaita

Minä olen väärä. Olen vääränkokoinen, -mallinen, -näköinen, -tuntuinen... Minua ei kuuluisi olla. Ei minun alun alkaen edes pitänyt syntyä tähän maailmaan. Meinasin kuolla jo synnytyksessä. Ja siinä rytinässä meinasi mennä sitten äitikin... Syyllinen olo, vaikka minussa se vika ei ollutkaan. Mutta kuitenkin, ehkä minua ei ole tarkoitettu tähän elämään? Ainakaan mä en osaa elää tätä. Eristäydyn vaan kaikista ja kaikesta. En halua, että minua häiritään. Haluan vain olla yksin tai rakkaan kanssa. En halua nauraa, haluan surra. Koska oikeasti minua ahdistaa pääni sisällä. Tunnen olevani huono, en minkään arvoinen.

Miksi minä en voi olla normaali? Nauttia elämästä ja olla kiduttamatta itseäni? Miksei minusta voinut tulla sitä laihaa ja kaunista, vaan tällainen pötkylä? Eihän tällainen elämä ole mitään oikeaa elämää. Polveen sattuu, heräsin taas aamulla ajoissa, että ennätin polkea 45 minsaa pyörällä ennen töihin lähtöä. Normaalit ihmiset olisivat nukkuneet pidempään ja nauttineet aamusta, aloittaen sen aamukahvilla. Mutta ei, en minä. Minun oli pakko hypätä pyörän päälle heti sängystä ylös päästyäni (okei, liioittelen, kävin vessassa ensin). Piti hikoilla, saada se kaikki paha ulos sisältäni.

Nyt haluaisin olla kotona. Lojua sohvalla viltin alla ja lukea. Ahmia kirjaa. Mutta ei, töissä on oltava. Tuntuu, että kaikki tulee laihduttamiseni tielle. Lihonlihonlihon. Paisun ulos tästä maailmasta. Ahdistun aina vain lisää ja lisää. Mikään ei tunnu enää miltään. Paitsi ahdistus lihomisesta. Pelko, etten laihdu. Vainoharhaisuus ruokaa kohtaan. Ja sitten plumps, ruokaa uppoaa kurkkuun. Maha paisuu, on kipeä. Tuntuu, ettei voi hengittää. Halu kuolla on kova, mutta sittenkin rakkaus rakkaaseen kantaa eteenpäin. Vaikkei se helppoa ole siltikään. Ei ketään, kenelle puhua. Masennun. Tuntuu, ettei jaksaisi millään. Ja silti hymyilen, vaikka sisälleni sattuu. Vaikka jalat ovat kipeät aamullisesta urheilusta. Ja lisäksi kävelin töihin tuolla liukkaassa kelissä. Vatsa olisi aamulla vaatinut enemmän kuin pienen annoksen sokeritonta (ja lähes kaloritonta) mustikkakeittoa ja mustaa kahvia. Mutta ei, haluan olla pieni ja hento, täysin puhdas. Nyt en sitä ole, olen ryhävalas, joka vie tilaa aivan liikaa. Siispä on laihdutettava. Pakko. Ei haittaa, vaikka nälkä tuo mukanaan pääkipeän, jumalattoman palelun ja heikotuksen. Mitä sitten, jos tuntuu, että silmissä sumenee eikä enää jaksa. Silti lihaa on liikaa, aivan liikaa. Täytyy ryhdistäytyä siispäs.

Palaan astialle...

Abigailille...

Sovimma näin. Kommenttia en julkaise pyynnöstäsi =). Jaksellaan!

Palaan astialle...

Emee

Samaa kyselisin siulta emee... Kutsuisitko? Olisin otettu =D

Abigail

En malttanut pysyä pois sunnuntaihin saakka... Päivitystä tosin ei nyt tule. Tulin vain kyselemään, että kutsuisiko Abigail minut Kärsimys kaunistaa -blogiinsa? Olisin todella otettu =D.

Palaan astialle...

Otan lomaa

Juu, otan lomaa blogistani ens sunnuntaihin saakka. Söin karkkia, tunnustan. En halua huijata tässä touhussa. Joten herkkulakko alkaa sit heti huomenna.

Tänään en aio syödä enää mitään. Onneks jotain liikuntaa olen harrastanut kuitenkin. Mutta koitan laitella tän homman taas kunnolla alkuunsa ja palaan seuraavan kerran vasta sunnuntaina. Toivottavasti siihen mennessä saan itseni taas raiteille ja voin jotain positiivista teille kertoilla.

Tästä se taas lähtee, nyt hain Siskonmakkarat-kirjankin, illalla alottelen sitä. Joten nyt pakko onnistua.

Kuullostellaan sunnuntaina. Siihen asti jaksamisia kaikille. Palaan astialle...

Tappakaa minut...

...pyydän!

Olin paska, tein sen taas. Söin. Paahtista, hapankorppua. Haluan kuolla. Tein jo huomisesta alkamaan tuon laihisteluajan. Tarkottaa sitä, etten herkuttele tai syö enempää kun itelleni sallin jo etukäteen. Mutta...

...en tiedä, palaanko astialle...

Yksin

Nyyh, rakas lähti taas reissuun. Jätti miut ihan yksin, mä en tykkää tästä =(. Mutta kestettävä on, taas torstaihin asti. Ei mahda mitään.

Juu, viikonloppu meni perseelleen, tuli syötyä. Tänään tosin on ollut hyvä päivä. Ja sain mä perjantaina ja sit eilenkin urheiltua kuitenkin, joten jotain positiivista. Tänään alkaa taas. Onneks kello on jo kuitenkin puol kuus, tunti sit söin palan lohipiirakkaa, joten ei tod. ole ruoka mielessä. Iltapala jäljellä, mitähän sitä...

No mutta, on postissa tullu osa mun laihutuspillereistäkin sit =D! Pitää muistaa huomenna ottaa se lappu töihin mukaan, niin voi sit kotia tullessa hakea ne. Osa puuttuu vielä, mutta ihan jees, noilla mennään. Ja sit kävin mä tänään ostamassa lisää nesteenpoistajia ja sellasta liuosta... Noi nesteenpoistajat nyt virallisesti on kyllä mun polveen, koska se on taas ihan kamalassa jamassa. Turvoksissa kun mikä. Mä vihaan tätä tautia. Mutta kestettävä kait se on, kun ei oikein noita hoitokeinoja ole... Sairastan siis kondromalasiaa. Krrreit.

Mutta olihan siinä viikonlopussa sit jotain hyvääkin. Mamille sain valmiiks pipon lisäks lapaset ja nyt alottelen tuossa villiksiä vielä samaan pakettiin. Ja rakkaan siskolle haettiin lahja ja sit anopillekin löyty jo. Enää rakkaalle mulla pitää ostaa ja sit on kaikki hallussa. Kun vaan sais vielä paketoitua ne kaikki ;). Ja valmiiks ne mamin sukat. Ajattelin tehä sit samanlaiset itellekin... Mutta nytpäs voisinkin laitella kuvia noista lapasista ja piposta. Ihan peruskamaa kylläkin, mutta osaan mä siis muutakin kun mättää ruokaa suuhuni. Venatkaa viikko, kun laittelen ensin kuvat koneelle...

Juu eli tässä mamille pakettiin menevät lämmikkeet. Sukista voin sit joskus lisäillä kuvia kunhan ne joskus ehkä ennen joulua ennättävät valmistua. Ei ihan simppelit sukat olleetkaan, huomasin vasta kun alotin, Mutta haastetta elämään, pysynpähän paremmin tässä mun laihistelussa. Hii, ihanaa kun huomenna pystyy alottamaan sen liuoksen ja sit saa ne toiset laihispillerit. Odottelen vaan lujaa niitä toisia vielä! Tänään ei kumma kyllä ole ollut ahdistuspäivä, tosin en ole mitään suurempia syönytkään. Aamulla sitä tuttua ja turvallista mehukeittoa ja sit sitä lohipiirakkaa. Ja olen mä sentään pyörällä ottanut kunnon raskaan puolituntisen. Valuin hikeä, kuin sika! Että jotain on kulutettukin, vaikka kurkusta alaskin sitä on mennyt.

Miuta meinaa hieman pelottaa. Saa nähä, mihin tyo myrsky tuosta vielä kehittyy. Vielä ei tainnut lunta tulla, mutta tuulee ihan perkeleesti! Kivapa on aamusella hipsiä töihin. Tai sit mä turvaudun iskään ja hyppään sen kyytiin. Mä en tykkää, että rakas lähti tuohon keliin ajamaan, tai ei kai se ite aja, mutta silti. Kun kaameeta keliä luvannut koko Suomeen ja tuolla pimeessä tuiskussa sit mennään... Iih. Ja en tykkää olla tällasella ilmalla yksin, kun jos jotain sattuu. Pelkotiloja. Pih. Mutta mä menen nyt tupakalle ja sit toisten blogeihin. Olen taas ihan pihalla.

Palaan astialle...

Söinsöinsöin taas

Vittu mun elämä on täyttä skeidaa. Siis eilenkin sitten söinsöin. Argh, miksi mä en osaa laihduttaa, niinku normaalit ihmiset??? Tä on rasittavaa. Ja tä saa mun pään menemään ihan sekasin. Eilen teki mieli suihkussa ottaa sakset ja viilviil. Mutta en. Koska sakset ei ollutkaan vessan kaapissa. Hmph. Joku källinyt ne sieltä. No, toisaalta positiivista. Ja enhän mä niitä voinut hakea muualta, koska rakas oli kotona. Olisin niin halunnut satuttaa itteeni, tehdä tuhoa muutoinkin kun syömällä.

Tänään on sitten kova yritys takasin raiteille. Aamu lähti normaalisti käyntiin, eli mehukeittoa kupillinen ja sit kävellen töihin. En nimittäin viittiny herättää rakasta, että olis käyny mut heittämässä. Tulipahan edes jotain hyötyliikuntaa. Ja sit menen kävellen myös kotiin. Ja nyt todellakin on pakko heti hypätä sen pyörän päälle!! Muuten tulee (okei, on jo, mutta siis pahenee) läskiahdistus. Tosin olo ei mitenkään lihava sinällään ole, siis olis tällanen varmaan, vaikken olis mitään eilen syönytkään. Vihaan ihan ilman mitään tuota mukana raahattavaa kroppaa. Ja silti mä olen ollut tän päivän ihan ankkajäässä töissä, vaikka eilen tuli syötyä ja tankattua energiaa. Mutta joskos mä silti laihtusin? Edes gramman? En ainakaan halua lihoa.

No, ei auta muu kuin yrittää edes. Jos sit huomennakin aamusella sais polkastua pyörällä. Ja rakas lähtee jo sunnuntaina taas sinne reissuilemaan, joten sit sunnuntai-iltanakin mulla on urheilua tiedossa. Ja sit joka päivä ens viikolla, kun rakas on poikessa. Ja sit mä oikeesti skarppaan ja syön vaan niitä laihisruokia. Siellä olis sitä tomaattikeittoa... Ja niitä rehuja muutenkin... Kattoo nyt miten käy, en jaksa oikein uskoa itteeni. Varsinkin kun on viikonloppu tulossa, pirskule. PAKKOPAKKOPAKKO!

Pitäis huomenna käydä vielä vähän joululahjoja kattelemassa, sitten alkas melkein olla valmista. Mutta kertokaa, mitä mä sille rakkaalle ostan! Olen ihan hukassa... Pitää oikeesti ens viikolla joku ilta raahautua sinne Prismaan ja mennä tutkailemaan ideoita. Mä oon oikeesti ihan surkee tällasessa. Niin, ens viikolla voisin laitella jotain kuvia muuten tänne niistä mun mamin joululahjatuotoksistakin. Sit pitäis valmistua. Kun toista lapasta jo väännän, sit vaan peukut niihin... Ja päättelyt... Mikä on siis kaikista rasittavinta hommaa. Sit pääsee tekemään itelle kaulaliinan loppuun ja sit jos taikajakun tekis vihdoin valmiiks. Joskos mä sit pääsisin tekemään itelle uudet villikset, sellaset pitkävartiset. Noilla neulomisilla kun sit sais pidettyä ittensä erossa ruuasta ens viikon, niin jesh.

Meinasinkin, että tästä päivästä alkaen mä olen herkkulakossa. Ruokaa mä en voi rajottaa, koska rakkaalle pitää viikonloppusin kokata ja sit on pakko itekin syödä (vahtii mua?). Mutta karkit ymymym turhat jutut. Menenkin tästä tekemään tohon sellasen, mistä näkee, että sellanen on voimassa.

Tulis jo ne laihispillerit... Olis lisämotivaatiota! Palaan astialle...

Paska ihminen

Toissapäivä meni vielä hyvin. Eilen sitten vaan söinsöinsöin, kun tulin töistä kotiin. En sitten urheillutkaan muuta kuin ne pakolliset työmatkat kävellen. Eli tunti sellasta tasasen tappavaa tallustelua. Ahdisti. Illallapas sitten en syönytkään enää mitään, joten jotain positiivista siinäkin. No, tilailin sitten taas laihutuspillereitä, pakkohan nämä läskit on pois saada. En halua edes mennä puntarille toteamaan tilannetta. Ahdistaa.

Mutta nyt alkoi aamu taas hyvin. Meni pikkukupillinen vadelmakeittoa, ei muuta. Siis mustaa kahviahan ei lasketa, mä oon siihen niin koukussa muutenkin. Ja ei siinä onneks ole oikeestaan noita kaloreita. Nyt en kyllä halua ajatellaakaan paljonko tuli eilen vedettyä kurkusta alas. Tein sitten eilen periaatepäätöksenkin, etten nyt viikkoon juokse vaa'alla ollenkaan. Tiedän, että olen läski ilmankin sitä, että nään ne lukemat. Haluan nyt vaan kutistua kokoon, laihtua olemattomiin ja olla pieni ja hentoinen. En aio herkutella, enenenen. Olen niin paska ihminen.

Ja nyt en edes pääse moneen päivään taas mihinkään blogeihin, rakas kun tulee tänään illalla tai kenties jo päivällä kotiin. Ja sit viikonloppunakaan ei voi blogeilla. Pitää siis vaan odottaa maanantaihin, todennäkösesti rakas taas menee sinne reissuhommiin, kun se on sellanen vähän pitempi rupeama taas kerran. Elämä on niin paskaa. Mutta joskos mä tästä piristyn ja saan itteni taas kuosiin, pakkohan mun on. No, onneks se eilinen oli vaan yks päivä. Ei kai se vielä mua ihan satakiloiseksi saa... Kait. Mutta sitähän mä kyllä olen jo, iso läskipaska kasa. Pih.

Pih, tänään on pakko päästä liikkumaan kyllä. No, tuli onneks käveltyä töihin se puolisen tuntia taasen ja kotiin tallustan myös. Ja sit on pakko hypätä pyörälle ja polkasta ainakin se puoli tuntia, mielellään vaikka 45 minsaa. Tai sit otan vielä illalla uusiks. Ahdistaa!!!

Ai niin, joan kyseli, että onko mulla jotain uimataustaa itsellä, kun autoin hänen tekniikkaongelmassaan. Juu, entinen (huom! todellakin entinen) kilpauimari olen. Nyt ei enää vaan iho kestä halliin menoa, vaikka rakasta puuhaa se olisikin. Mutta kesäisin tulee sitten pulikoitua, aina kun vaan tarkenee. Mutta näin siis. Muiden teksteihin nyt.

Palaan astialle...

Minulla on kuolettavan tylsää...

VIIMEISIN HENKILÖ:
Joka makasi sängyssäsi? Minä itse
Joka sai sinut itkemään? Itse sain varmaan tämänkin aikaan =(
Jonka kanssa olit elokuvissa? Rakas
Jonka kanssa menit shoppailemaan? Rakas
Joka sai sinut nauramaan? Ystikselle soittelin tänään, hän
Joka sanoi sinulle rakastan sinua? Rakas (kukas muukaan?)
Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? Rakas kun oltiin baareilemassa...

YLEISTÄ:
Tatuointeja? Ei löydy ei
Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? Yksinäisyyttä, syömistä
Missä haluat mennä naimisiin? Mä en oikein ole miettinyt tätä... Jossain ulkosalla
Pitääkö kukaan sinusta? Kyllä, toivottavasti ainakin =D
Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? Nykyisin vähän vähemmän, mutta jees hommaa silti
Oletko yksinäinen tällä hetkellä? Todella!
Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? Valitettavasti
Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? Yö: Rakkaus on lumivalkoinen
Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? Riittävästi seuraavan palkkapäivään asti, mutta vois sitä kyllä enemmänkin olla
Onko sinulla sukat jalassa? Juuh, ilman ei tarkene
Sattuuko sinua johonkin nyt? Persiiseen (kova penkki), selkään ja polveen

SEKALAISTA:
Oletko pitkä vai lyhyt? Sanotaan nyt että sellanen välimalli. 169 cm
Miten elämäsi sujuu yleensäkin? Sekavasti
Oletko ihastunut tällä hetkellä? Rakastunut kylläkin, mutta juu
Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? Mullei ole yhtä parasta ystävää ja niistä vaan yks enää opiskelee... Kai se on =D
Lempielokuvasi? Miljoonia, mutta Taru Sormusten Herrasta -trilogia on jotain aivan loistavaa

OLETKO KOSKAAN:
Nolostunut vanhempiesi takia? Joskus nuorempana useastikin
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? Voi montaakin
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? Olen =D
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Pelottaa, ahdistaa, itkettää
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? En, telkkari tuossa vaan mölisee
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? Olen, mummoni viimetteeks
Missä olet tällä hetkellä? Kotona olohuoneessa
Missä haluaisit olla? Rakkaan kainalossa jossain korvessa mökillä
Kaunein kuulemasi kappale? Voi kun näitäkin on niin monta... Beautiful on kyllä kaunis...
Paistaako ulkona aurinko? Ei
Oletko musikaalinen? Hiukkasen
Käytkö salilla? En, ei oo tullu käytyä vuosiin
Oletko koskaan meinannut kuolla? Jo ennen kuin elämä kerkesi kunnolla alkaakaan
Oletko suomalainen? Jep
Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska? Kaverille pistin tuossa parisen tuntia sitten
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska? Tämä samainen kaveri jo päivällä
Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä? Joku on joskus sanonut haluavansa, mutta jos tietäsivät paremmin, niin ei
Paljon kello on? 18:15
Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on? Tiistai
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? Rakasta
Milloin itkit viimeksi? On siitä muutama viikko aikaa
Miltä hiuksesi nyt tuoksuvat? Hiuslakalta ja tupakalta
Mikä sinut saa yleensä itkemään? Ikävä, pelko, ahdistus, syöminen
Mitä ääniä kuulet ympäriltäsi? Telkkarissa joku mies höpöttää, kone hurisee ja pyykkikone linkoaa
Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? Rakkaan
Minkä väriset sukat sinulla on jalassa, vai onko lainkaan? Valkoiset, joissa on sinisiä raitoja
Pidätkö koruista? On ne ihan jees, ei tuu vaan käytettyä
Omistatko lävistyksiä? Pakollisten korvareikien lisäks en
Viimeksi syöty ruoka? Nuudelit
Viimeksi juotu juoma? Vesi
Mitä odotat tällä hetkellä, vai odotatko mitään tulevalta? Torstaita ja viikonloppua
Inhoatko ketään juuri nyt? Itseäni
Rakastatko ketään tällä hetkellä? No rakasta
Rakastaako sinua kukaan? Juu =D
Ikävöitkö ketään juuri nyt? Rakasta kovastikin
Ketä olet viimeksi pussannut? Rakasta
Mitä aiot tänään vielä tehdä? Laittaa pyykit kohta kuivamaan, kattoa telkkua, kenties neuloa
Onko vaatekaappisi siisti? Suht

VIIMEKSI:
Kenen vieressä viimeksi nukuit? Rakkaan
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? Rakkaan
Kenen luona olit viimeksi yötä? Jaa-a, kotona yleensä =D. Joskus kesällä oltiin rakkaan kanssa vissiin sukulaisissa
Kenelle viimeksi nauroit? Enpäs muista kyllä... Ei kun töissä työkaverille =D
Kenen vanhempia olet viimeksi halannut? Rakkaan äitiä

VOISITKO KOSKAAN:
Nauraa henkilölle joka kaatuu? Aina
Lintsata koulusta? Jos olisin koulussa, niin voisin. Tehty ja koettu monesti
Nukkua paljaalla lattialla? En ainakaan sais unta

PARAS VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA:
Hiusten väri? Ruskea
Hiusten pituus? Lyhyt
Silmien väri? Suklaasilmät on pop!
Söpö vai seksikäs? Seksikäs
Suukkoja vai haleja? tällä hetkellä haleja! Mutta molempia
Humoristinen vai vakava? Tilanteen vaatimalla tavalla
Herkkä vai äänekäs? LLLOUD
Yhden illan juttu vai suhde? Suhde

OLETKO KOSKAAN:
Varastanut rahaa ystävältäsi? Noup
Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? Koko ajan
Nukkunut koulussa? Joskus lukiossa
Ollut yksinäinen? Tälläkin hetkellä
Huijannut pelissä? Varmaan joskus joo
Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? Syvästi
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? Ja paljon
Ollut todella iloinen? Jep

Haluan

- karkkia
- jäätelöä (jotain hyla/laktoositon/sorbetti)
- riisipiirakoita
- pasteijoita
- täytettyjä sämpylöitä (luonnollisesti majoneesia, metukkaa, juustoa, kurkkua, salaattia)
- pitsaa
- Hesen aterian

Miksi mä olen tällainen? Just poljin puoli tuntia kuntopyörällä ja mietin koko sen ajan, että kuin ihana olis SYÖDÄ! Siis syödä jotain tollasta oikein kunnon herkkumässyä. Jotain. Jotain, mitä normaalit ihmiset voi syödä ilman suurempia omantunnontuskia. Miksi mä olen tällainen? Käyn koko ajan kamppailua pääni sisällä. Haluan. Mutta en voi. Haluisin niin olla normaali, syödä tollasia herkkuja sillon tällön, ajattelematta, että millon mä oon viimeks syöny niitä. Ja ajattelematta sitä, miten paska olo on sit jälkeenpäin, jos sorrun. Ja ilman niitä tuskia, mitä mä pääni sisällä käyn sen jälkeen, kun olen sortunut. Käyn niitä, vaikka olisinkin antanut luvan itselleni. Koska en mä olisi kuollut ilman niitä, olisin pärjännyt. Miksimiksimiksi!

En ole vielä syönyt aamun jälkeen. En tiedä haluanko. Kun en tiedä, mitä söisin. Kaikki mainokset tunkee jotain herkkualeja. Konvehteja, jäätelöä, riisipiirakoita, subin patonkeja... Haluan niin vaan kuolla pois. Tai haluan, että rakas tulee, sillon mä en saa näitä jakomielitaistelukohtauksia. Haluan repiä hiukseni irti päästä, kun en osaa päättää mitään. Olen sairas.

Menen nyt lyömään päätäni seinään. Tuntuu, että olisi sama sortua, jossain vaiheessa se on edessä kuitenkin. Palaan astialle...

Tästä mitään sipulikeittoviikkoa tullut...

Juu ei hyi yäk! Siis en pistänyt eilistä plörinäksi, vaikka otsikko ehkä niin antaa ymmärtää. Mutta en voi tästä mitään sipulikeittoviikkoa tehdä. Siis se keitto oli jotain niin ällöä! Pari kolme desiä mä sitä sain alas ja sit oksetus. Todella ällö olo oli sit koko illan kunnes otin sit iltapalaksi leipää ja mehukeittoa. Mutta juu, ei ihan ollu mun juttu toi. Harmi sinänsä, kun kaloreiden puolesta just unelma. Muttamutta, voinhan mä kokeilla sitä tomaattikeittoa, joskos se olis parempi vaihtoehto.Tai sit meinasin, että jos tänään tekis ihan vaan pakastevihanneksia mikrossa, porkkanaraastetta ja vähän raejuustoa. Tai jotain, en vielä tiedä. Mä olen surkea keksimään itelleni ruokia.

Ihanaa, lunta tuli! Ja illalla ja yöllä tulee sit vaan lisää =D. Rakastan suunnattomasti! Kävelin sit töihin tänään, oli jotenkin tosi hyvä fiilis heti aamusta. Nyt vaan taas pitäis johonkin vitun palaveriin lähteä päiväksi istumaan... No, ei mulla toki mitään isompia hommia ollutkaan, mutta on se silti aina vähän perseestä. Ja varsinkin kun meillon joku opintopiiri ja mullei edes ole sitä tehtävää, mikä sinne olis pitänyt tehdä. No, pitää työkaverilta pummia se tuossa ja vähän vilasta. Kun enhän mä kuitenkaan osais muutenkaan sitä... Muttamutta, oli siis todellakin ihana kävellä töihin, en mitenkään kovin reippaasti ees tullut, ihan normivauhtia. Ei halvata sit olla hikisenä töissä. Mutta hyötyliikuntaa tuli siis puoli tuntia. Ja sit toiset puolisen tuntia kotia mennessä, sit voi jo vähän revitelläkin. Ei haittaa vaikka tulis hiki, kun kuitenkin heti sit alan polkemaan pyörällä.

Ja sit pitäis taistella ja vaihtaa lamppu eteiseen. Toinen siitä päätti sit sammahtaa tänä aamuna. Koitin jo ottaa sitä vitun kupua irti sieltä katosta, mutta se vaan pyöriipyörii kuin hyrrä. Enkä mä kyllä edes tiedä, millanen lamppu siihen pitää olla ja onko meillä edes yhtään ehjää kappaletta. No, pitää koittaa uusiks, kun meen kotiin. En halua nimittäin olla yksin pimeessä kämpässä, mä saan sellasesta jotain ihme pelkotiloja. Ei vois ihmisellä olla enää parempaa mielikuvitusta kuin mulla =D. Siis olen varma, että siellä liikkuu aina iltasin ja öisin joku, yhh. No, kun jaksais torstaihin asti, niin sit tulee rakas kotiin!

Jees, mä menen nyt. Palaan astialle...

McLeodin tyttäriä odotellessa...

Nonnih, jäi sit vielä luppoaikaakin ennen tuota otsikon sarjaa... Aivan loistava, suosittelen lämpimästi kaikille. Mä vanhana hevostyttönä ihan intopinkeenä =D!

Muttah, just polkasin 45 minsaa pyörällä. Meinasin muka, että sinne Prismaan menisin, mutta enpäs taidakaan sit... ...tänään ainakaan. Meinasin saada ihan kunnolla neulottua ja sit luettua noita teidän muiden blogeja. Niissä olen niin auttamattomasti jäljessä, että ihan hävettää. Sitä paitsi mä saan siitä motivaatiota ja sitä mä oikeesti nyt tarvinkin. Meinasin nimittäin sortua muutamaan otteeseen tänään. Kun ei se kirjastokaan sit ollu auki, ni mietin, että miten mä sitä ruokatuntia kaupungilla kuluttelen. Ajattelin, että oispas ihana käydä Hesessä. EIH! No, onnekseni kävelin ohi. Sit mä haaveilin jo moneen otteeseen, että ostan jonku namipussin töihin loppupäiväks. MITÄ?? Tä ei todellakaan ole mun tapaista. Sit ajattelin, että haen itelleni jonku ihanan rasvasen pakastepitsan kaupasta ja kaikkee muuta nannaa. HÄH? Vielä kotimatkalla mietin, että ihan sama hakea. ARGH!! No, onneks kävelin kaupan ohi ja sit tulin heti polkemaan pyörällä. Nyt ei oikeestaan tee edes mieli. Mutta ainahan mullon sellanen fiilis urheilun jälkeen, ei edes heti oo nälkä.

Noh, kattelen tossa noi McLeodin tyttäret ja sit alan tekemään sitä sipulikeittoa. Ja sit lukemaan teidän blogeja =). Neuloahan voi samalla kun kattelee tota telkkaria tossa.

Muttah, palaan astialle...

Sipulikeittoviikko vol 1

Nonnih, tästä tuli sit se sipulikeittoviikko, kun rakas joutu lähtemään reissuhommiin. Tai ne lähtee kuhan saavat kamat hallilla kasaan. NYYH! Minä en halua jäädä yksin! Laihistelen sitten ihan kympillä koko viikon. Meni taas viikonloppuna itteeni hermo, mä söinsöinsöin =(. Läskipaska, mä en osaa tätä juttua. Mutta en siltikään lihonut, hmm... Kai, en nimittäin uskaltanut (lue:halunnut) käydä aamulla vaakalla. Ja meinasin, että jos sinnittelis nyt sillä sipuli- ja tomaattikeitolla tän viikon kunnialla (siis neljä päivää, rakas varmaan tulee jo torstaina kuitenkin kotiin =O) ja kuntoilis ihan kunnolla, niin sit menis vasta perjantaiaamuna kattomaan saldon. Saa nähä pystynkö sinnittelemään siihen saakka. Nyt kun en kuitenkaan tiedä tulosta näin viikonlopun jäljiiltä, niin vois ehkä onnatakin. Haluan niin olla se pienenpieni hentoinen...

Mutta mitä mä sitten teen kun mä olen se pienenpieni hentoinen? Pih, tä saa mut hulluksi. No, tänään sit ajattelin hakea thinspoa (yäh, mä oikeesti inhoon tota sanaa, koska mä en ole mikään proana enkä kannata sitä touhua, koska tä on oikeesti sairaus ja todella sairasta touhua onkin!) kirjastosta ruokatunnilla. Katon jos löytyis nyt se Siskonmakkarat. Ja sit tavallaan haluisin lukee myös sen Ihanan meren. Ja jotain muutakin... Kotona olis kyllä yks kirja aluillansa, mutta se vaikuttaa kuivikselta. Jos tässä välissä lukis noita muita tuotoksia ja sit kattelis, joskos jaksais alotella sitä alusta.

Olen mä muuten jotain saanu muutakin aikaseks, kun lihottaa itteeni (siis oikeesti taas kunnon itseinhomeiningit, yhh). Viikonlopun aikana sain neulottua itelleni lapaset (piponhan sain jo sairaana ollessani) ja alottelin kaulaliinaa. No, hokasin, että jos meinaan mamille tehä jouluks pipon ja lapaset, niin pakko kai ne on tässä välissä vääntää, että varmasti valmistuu sit joulupakettiin. Pipo on valmis, lapasta alotettu. Pitäis mulla varmaan niistä jotain kuvia tänne laittaa, jos haluatte nähä mitä tämä ihrakasa saa käsillään aikaseks (muutakin ku tungettua ruokaa suuhun).

Yäks, mä oikeesti en kestä nyt itteeni. Oma moka, tästä saa kärsiä ihan rauhassa. Mutta jospas mulla olis jo huomenna parempi fiilis. Ja nythän mä voin sit iltasin taas katella näitä blogimaailmoita, kun rakas on siellä reissussa. Ei ole vahtimassa mua =D. Ellei sit toi urheilu ja neulominen vie ihan kokonaan mun päiviäni ja iltojani. Tänään ajattelin kyllä lähteä taas heti kun mahollista kotiin (tarkistaa päivystyslistaa... ...vittu mulla leviää pää tän koneen kanssa, kun tä on niin hidas... ...juu eli mä lähden puoli kolmelta kotiin, ei päivystystä), polkasta 45 minsaa pyörällä (tai vähintään puoli tuntia), syöpästä sitä sipulikeittoa (pitäis varmaan keittää se ensin, tirsk) ja sit lähtä käymään Prismassa. Pitää koittaa katella rakkaalle jotain joululahjaa. Muut on melkein jo hoidettu. Anoppi ja rakkaan sisko vielä sit, mut siskollekin on jo valmis idea, pitää vaan ostaa. En vaan oikein keksi, mitä sille rakkaalle vois ostaa. No, sit illalla varmaan neulonneulon. Ja luen niitä kirjoja, jos mä sieltä mitää löydän. Riippuen, miten kauan menee Prismassa, että jos mä sattusin eksymään uusiksi tänne blogimaailmaan, ainakin lukemaan muita...

Mutta nyt nousee ahdistus niin suureksi, kun ajattelen omia läskejäni, että mä menen muiden juttuihin. Palaan astialle...

I'm back in the business

No hei, terve taas =D! Tai vielä on nuhaa ja yskää, muttei kuumetta (ollu ainakaan aamulla). Ja olokin on jo aivan eri luokkaa eiliseen ja toissapäiväseen verrattuna. Nyt sit tulin jo töihinkin. Otan näin sairauden päätteeksi kevyen laskun arkeen, kun ei oo kun tä perjantai ja sit jo viikonlopun viettoon. Tuntuu tosin ihan maanantailta, kun on kaks päivää vaan rötvännyt kotisohvalla.

Ja prööt. Meni sit eilinenkin syömiseksi. Muttamutta... En silti ole lihonut, pari sataa grammaa oli pikemminkin tippunut pois, kun itsemurha-alttiina uskaltauduin tänä aamuna vaakalle. Whatthefuck?!? No, en valita =). Nyt sit vaan tästä taas palataan siihen normaaliin, niin kaikki on jeesh. En vaan tiedä, uskallanko mä vielä tänään polkea pyörällä, pitää kattoa. Kun ei oo kiva, jos tästä tulee joku jälkitauti. Mutta sen näkee sit päivällä. Kun nyt edes tietäis, joutuuko sitä jäämään tänään päivystämään... Toivottavasti ei, niin sit mä voisin varovasti polkee sen puolisen tuntia pyörällä ja imuroidakin pitäis kotosalla.

Aamulla meni siis alas taas vaan mehukeittoa. Iltaruoaks on suunnitteilla spagettia ja lihapullakastiketta (rakkaan toive). Mutta minähän lyön lautaselle ensin porkkanaraasteet (ai niin, sitäkin pitäis tehä) ja sit vasta minimaalisesti ruokaa, joten nou paniikkia. Ja illalla mielellään vaan mehukeittoa. Ja jos on pakko vielä jotain, niin sit näkkäriä. Joko juustolla tai ilman. Kurkkua ei ole, snif =(. Mutta enköhän mä tästä taas palaa pudottamaan sitä painoa. Kovasti on ainakin toiveissa. Ja nyt on niin hyvä fiilis, kun en ollutkaan noiden muutaman päivän syömisten jälkeen lihonut! Ihan voittajaolo, tiedän, että mä pystyn tähän! Hienoa, hienoa. Hmm, olempas minä positiivisin ajatuksin liikkellä tänään. Tosin voi johtua siitäkin, kun ei ole enää sairas olo. Krrreit.

Ei sitten rakas vielä osannut sanoa, että joutuuko se lähtemään ens viikolla sinne reissuhommiin. No, luulisi tuon tänään jo tietävän. Meinaan, että tietäis, mitä huomenna ostaa kaupasta. Koska jos se menee, niin mullehan ei viikolle suuria tarvii. Kuhan on kurkkua (siis niiiiiin nam) ja jotain kevyttä ruokaa. Meinasin ostaa sipulikeittoa. En oo aikasemmin syöny, mutta siinä on vaan 20kcal/desi! Turvaruokaa siis =). Ja sit tomaattikeittoa. Ja onhan mulla kasvislientä kaapissa... Näillä mennään siis, jos rakas menee ens viikolla sinne reissuhommiin. Tuli muuten mieleen, että hehkutin vissiin jo aikasemmin tosta sipulikeitosta... Noh, kerta kiellon päälle ;).

Öh, maha on inhan tuntunen. Johtunee siitä lääkemäärästä, mitä vedin parin päivän aikana. Ne ei jotenkin sovellu mun vattalle. Mutta pakko välillä saada jotain helpotusta. No, joskos tuota ei niitä enää tartteis =). Mutta nyt muiden blogeihin, olen ihan ulkona kaikesta, kun en ole jaksanut niitä parin päivän aikana lukea. Mutta hyvät viikonloput kaikille!

Palaan astialle...

Kuume

Aivot sulaa. Nokka on tukossa. Yskittää ja keuhkoputkea polttaa. Öh, ompas niin ihana olo. Tulin sit eilen kesken päivän töistä kotiin, kun olo ei enää antanu myöten. Olen ihan oikeesti kipee, eilen oli kuumetta ja nytkin on. Tai se on nyt voinu laskee, kun otin lääkkeen... Mutta kuitenkin, en siis tänäänkään mennyt töihin. Yh, mieluiten olisin kyllä terve. Sais kuntoilla. Nyt mä vaan lihon. Eilinenkin meni sit syömiseksi. Rakas sanoi, että mä tarviin energiaa. Vitut. Haluan vajetta, miljoonasti! Että laihdun. Nyt siis taas kamala itseviha päällänsä.

Mutta koitan tästä taas päästä raiteille ja tervehtyä. Tuli nyt vaan pikapostaus, menen takasin pötkötysasentoon. Joskos tuota huomenna jo olis terve, mä en halua sairastaa viikonloppua!!

Palaan astialle...

Minä tein sen taas... =(

Minähän arvasin, että niin siinä käy. Että mä olen kipeä ja rakas tuo herkkuja ja mä syön. YÖKS! Vihaan itteeni tällä hetkellä niin lujaa, ettei mitään rajaa. En sitten todellakaan pystynyt eilen nousemaan pyörän päälle ja tuli herkuteltua vaan kotosalla. En edes halunnut mennä puntarille, tiedän jo muutenkin että olen läski. Ja edelleen flunssa vaivaa =(. Mutta joskos mä tänään pääsisin sit polkemaan, edes vähän, edes sen puoli tuntia. En tiedä vielä, joutuuko tässä jäämään päivystämään, kun kukaan ei ole voinut sitä vitun listaa tehdä koko viikolle... No, en jää ellei ole pakko, on sen verran nuhainen (ja läski!!) olo, että tahtoo kotiin mahollisimman pian lepäämään (lue: polkemaan pyörällä). PAKKOPAKKOPAKKO tänään, tahdon taas vaan laihtua ja olla pienenpieni. *trööööt* Hee, minä olen norsu (no hei todellakin olen, töminä käy kun tallaan ja hyllyn joka suuntaan) =D. Äänitehosteetkin toimii ;).

Muttah, nyt siis tein suunnitelman. Ostin eilen kaupasta sitä koulunäkkäriä, mitä siinä on palassa, 35 kcal. Meinasin, että aamusin mennään sillä samalla linjalla, mitä tähänkin saakka, eli mehukeittoa (tai marjoja...), sokeroimatonta luonnollisesti. Sit mitä nyt syö ruoaks, niin vähän (ja mielellään vaan jotain rehuja) ja iltapalalla marjoja/mehukeittoa ja yks näkkäripala. Juustoa kai siihen on siivu laitettava päälle, muuten mä en saa mistään tota kalsiumia, kun maitoakaan en voi käyttää. Tosin positiivista tossa maidottomuudessa on, että mähän en käytä lainkaan suklaata tai jäätelöitä ymymym. En ole käyttänyt vuosiin, kun vatta ei kestä. Enkä mä niitä oikein kaipaakaan. Aamulla en meinannut saada kyllä ees mehukeittoa alas, menetin sit yön aikana makuaistini totaalisesti tän flunssan takia. Noh, meillä on tänään kanaa ja riisiä kotona, joten voin siis hyvällä omalla tunnolla särpiä sitä vaan hiukkasen. Kun ei maistu. Mutta liikuttava olis silti... Ans kattoo kuin äijän käy.

Juu, mullahan olis pitänyt olla tänään muuten se viisurin poisto. Noh, eilen naureskelin työkaverille, että onpas sinne tosi kiva mennä, kun ei saa henkee kunnolla ees näin normisti, niin kuin sitten siellä lekurilla. Se tuumas, että joskos mä vaikka soittasin sinne, että rupeeko ne ees ottamaan sitä hammasta pois, kun on näin kaamee flunssa. Täti hammaslääkärin täti totes vaan, ettei missään nimessä. Siihen operaatioon pitää kuulema olla terve, varsinkin kun on riski, että se joudutaan leikkaamaan. Joten ei tänään legolekurille. Toisaalta jees, mä vihaan niitä tilanteita, mutta toisaalta paskempi homma. Kun edessä se on sit kuitenkin. No, sain ajan sit vasta KOLMEN KUUKAUDEN PÄÄHÄN! Ai miten niin julkiselle on jonot... Ja yksityiselle mä en mene maksamaan itteeni kipeeks (varsinkin kun olen sitä jo *nauraa omille ajatuksilleen*). No, onneks noi viisurit ei vaivaa, joten ei huolta sen puolesta.

Ja niin, mä en tajua, mikä sitä mun isoa pomoa vaivaa. Se tuli eilen tuossa käytävällä vastaan ja sano mulle, että mä häviän kohta ihan olemattomiin. Siis mitä??? Miks mun ympärillä olevat ihmiset ei näe näitä mun läskejä?? Totesin vaan, että mä mihinkään häviä =D. Eh, tuli taas tomaattiefekti. Vitsi, musta sais ilmaseks jotkun leffatehosteet, kun aina mulla on jotain ihme säätöä menossa. Nyt olen punasteleva norsu. Tosin norsuhan mä aina, mutta nyt myös äänet samaan hintaan ;). Miks tä flunssa saa mut ihan sekasin, ajatus ei juokse ja sit juttu mitä tulee, on aivan onnetonta... Noh, tietohan tuosta oli, että mä olenkin vähän hassu (ai vähän?).

Niin, ja sit se syy, miks mä oikeesti sit eilen aloin herkutteleen. Kun tuli ihan armoton vitutus kun rakas tuli töistä kotiin. Siis ei, oli ihanaa, että se tuli, rakas ei ollu se syy. Vaan sen uutiset. Se oli ite ihan käpynä ja mä sit et mikäs nyt on meininki. Totes vaan, että vituttaa. Mikä? No, joutuu ilmeisesti lähtemään ens viikolla taas reissuhommiin! Ja nyt olis keikkaa vuoden loppuun asti. Tai sillon pitäis olla se homma sit valmiina. EIH! Miks niiden pomo on niin vellihousu, että se aina laittaa samat tyypit niihin hommiin... No, toinen vaihtoehto on kuulema pakkoloma (juu ei hyvä vaihtoehto), mutta miks ei voi laittaa muita reissuun ja sit antaa rakkaan mennä jollekin täällä olevalle työmaalle. Tä on niin perseestä. No, minähän olen tunnettu siitä, että etin kaikesta aina sen positiivisen puolen. Eli jos rakas nyt siis menee sinne reissuhommiin, niin mä olen laihempi sit jouluun mennessä: mä voin laihistella ihan kunnolla. Kun eihän nyt ittelle kehtaa mitään safkaa alkaa laittamaan, niin mä vedän vaan tyyliin jotain raejuustoo ja ananasta (siis niin nami) ja sit jotain pakastevihanneksia ymymym. Olempas ovela. Mutta hienoa sinänsä siis siinäkin asiassa.

Mutta kun nyt vaan saisi taas tän painon tippumaan. (Siis mitä vittua tämä kone hommaa, latailee taas ihan yksin jotain, tökkii tosi vittumaisesti.) Meinasin, etten enää ala joka perkeleen aamu ravaamaan puntarilla, se saa mut hulluksi. Jos ottas aina kerran tai pari viikossa. Tai sit mä en pysty pitäytymään siinä, mutta koitetaan. Periaatteesahan mulle on aivan sama paljon mä painan, kunhan mä vaan olen pienenpieni ja laiha, mutta tiedän, että olen sitä vasta, kun puntari näyttää alle 50. Joten... Se siitä, ettei painolla olis väliä =D.

Joskos tä oli tässä tällä erää. Palaan astialle...

*aivastaa aivonsa pihalle*

Nyt se sitten tuli. Se flunssa nimittäin. Just se, mitä mä oon meinannu tässä jo pariin otteeseen sairastaa. *haaatsuuuh* Ei oo kivaa. Oon eilisen illan ja nyt varsinki tämän aamun niistäny taas niin, että nokka on verillä jo nyt. Mites minä nyt urheilen??

Oli jo tosi paska olo eilen, ku käppäilin töistä kotiin. Mittailin sitten siinä, että onko kuumetta. Eipäs ollut, joten ei muuta kun pyörän selkään. 45 minsaa tahkosin ja sit meinas tulla kuolema tän flunssan takia. Mutta ei, minulle ei silti koko iltana noussut kuume, joten enhän mä voi olla kipee =D. Tosin mulle oikein koskaan nouse kuume... No, en sit käyny eilen päivittelemässä, kotona en avannu konetta olleskaan. Meinasin kyllä, mutta oli sit muuta puuhaa... Ja illalla en ottanutkaan vaan kevyttä iltapalaa, oli pakko syödä pieni köntti rieskaa juustolla, oli tän flunssan takia niin vitun paska ja heikko olo. Kuten nytkin. Mutta töihin oli raahauduttava. Pitää näet mennä aulaan asiakaspalvelijaksi, joten ei oikein viittiny olla pois. Muut ois sit joutunu tekemään mun vuoron. Tosin kiva näin räkäsenä mitään asiakkaita palvella.

Mutta, sain sit eilen valmiiksi rakkaan siskolle sen liivin =D! GEE!! Pitää tänään vaikka sit vielä höyryttää se kuosiinsa, mutta muutoin ei enää tarvi tehä sille mitään. Ja pääsin sit alottamaan sen lämpösemmän pipon itelleni. Se varmaan valmistuu ihan piakkoin, niitä on niin pirun nopsa neuloo. Ja sit ne lapaset ja kaulaliina. Pitäisköhän mulla sit laitella niistä vaikka kuvia tänne, kunhan mä saan ne valmiiks? Edellyttää tosin sitä vaan, että rakas ei oo kotona. Töihin kun ei saa tuoda omia lisälaitteita näihin koneisiin. Eikä meille tule liitetiedostot vältsisti läpi =(. Joten kotona olis tehtävä se sit.

Noh mutta, viikonlopun mässäilyt alkaa taas tippua painosta ja näyttää siltä, että taas loppuviikosta mä olen tiputtanut painoa taas toistaseksi alhaisempaan lukemaan. Ellei tämä flunssa nyt lyö ihan hommaa lekkeriksi. Ei taida olla musta urheilemaan kovin paljoa. Masentaa ajatuskin. Toisaalta kiva, kerkee neuloakin, mutta sit voi olla että rakas kantaa herkkuja ja niitä tulee syötyä. Hee, rakaskin tulee sit jo tänään takasin kotiin, niillä oli onneks vaan pikakomennus =D! Mutta ihan oikeesti, mä haluan laihtua. Mahun jo kivasti niihin mun anoreksia-ajan pöksyihinkin, muttei ne oo vielä niin löysät kun sillon... Mutta kun ei ois enää kamalasti matkaa mun tavotteeseen... Jospas se sieltä pikkuhiljaa hiipii, niin etten huomaakaan (toiveajattelua, kun ei muuta osaa ajatella kun sitä). Jotenkin taas rassaa tämä laihutus, tuntuu, etten mä ole koskaan tyytyväinen, ihan sama miten laiha mä sit olenkin. Mutta ahistaa olla tässä painossa (mietin vaan, miten kestin olla niin kamalan lihava, ennenku aloin laihtumaan!!). Ja jatkuvasti ressaa vaan enemmän. Mitä enemmän mä laihun, mitä pienemmäksi tulen, sitä enemmän mä pidän itteeni lihavana. Mutta nyt kahville ja muiden teksteihin.

Palaan astialle.