Likainen

Olen niin likainen. Mä söin eilen. Leipää, leipää, pullaa, karkkia. Ja oksensin! Miksi mulle käy näin? Mä en olis halunnut oksentaa. Mutta oli pakko. Ahdisti niin suunnattomasti. Mutta mä en halua siihen, että mä syön ja laattaan. Ei, mä vihaan sitä touhua. Ja en halua, että hampaat kärsii siitä. Elän nyt niin ristiriitaisia tunteita, etten oikei tiedä, mitä tekisin. Toisaalta tekis mieleni heittää kirves kaivoon (tai vaihtoehtoisesti itseni), mutta toinen puoli huutaa vastaan. Mä en jaksa enää. Taaskaan.

Näin eilen taas niin laihan tytön, kun kävin ruokatunnilla kaupungilla (jipii, ostin rakkaalle muuten jo jotain joululahjaksikin!). Halusin niin kovasti olla hän. Kaunis, laiha, hentoinen. Hävetti siinä ohi kävellä näiden pölkkyjalkojen kanssa. Melkein kuulin itseni tömistävän kuin norsu. No, sitähän mä kyllä olenkin. Teki mieli sanoa, että anna toi kroppa mulle, monista se, jos et halua luopua omastasi. Olen niin väärä, en mahdu mihinkään muottiin, vaikka kuinka yritän. Minun jälkeeni se muotti rikottiin, koska tajuttiin, ettei toista tällaista voi tähän maailmaan päästää. Niin masentavaa, mutta niin totta.

Rakas onneksi tulee tänään kotiin. Mutta mä en oikein tiedä, onko musta sille mitään iloa. Masennun vaan, pyörin ympyrää oman pääni sisällä. Ja kun se kysyy, että mikä on, mä vastaan "ei mikään", "väsyttää"... En osaa/uskalla kertoa, miltä musta oikeasti tuntuu. Ei se kuitenkaan ymmärtäis. Miten se voiskaan, kun en mä ymmärrä itsekään itseäni. Tiedän vain, että olen todellinen läskikasa ja haluan laihtua. Mutta miten se onnistuu?

Eilen sit en sen oksun jälkeen syöny onneks mitään, vedin vaan yliannostuksen nesteenpoistajia ja yhtiä toisia nappeja. Sit polin puoli tuntia pyörällä, vaikkei ois kyllä millään jaksanut. Mutta pakko mikä pakko. Olisin ollut syömättä, niin ei ois tarvinnut. Aamulla heräsin taas paaaljon aikasemmin, että ennätin pyöräillä hiki hatussa puoli tuntia. Jotain edes saan aikaan muutakin kuin jatkuvaa syömistä. Vaikka enhän mä nytkään mitenkään jatkuvasti ole syönyt, mutta silti tollanen hetkellinen mustuus saa aina pitkäksi aikaa koko paskan sekaisin. Ja silti mullon kaamea läskiahdistus aivan koko ajan, vaikka mä en mitään söiskään. Tarvinnekko tuota siis sen enempää miettiäkään, mistä se johtuu. Läski mikä läski.

Paskinta tässä kaikessa on vaan se, että kun mä aloin laihtumaan, mä en todellakaan ajattelut, että tä homma lipsuisi taas häiriön puolelle. Miksi mä en edes osannut laihduttaa ilman ongelmia. Mitään en osaa, turha koko mimmi. Menen kuolemaan töihini.

Palaan astialle...