Siis minä en tiedä, miten mä selviän joulusta. Eilen illalla iski kamala paniikki, kun tajusin, etten mä oikein ehdi kuntoilemaan. Ja sit pitää vielä tunkea sitä ruokaa kurkusta alas ihan väkisin. Kaikki katsoo, kun mä syön. Ei siis riitä, että rakas vahtii, että syön tarpeeksi, vaan siinä on sit kaikki muutkin. Ja mä tiedän jo kuin siinä käy: "ota nyt enemmän, joulu on kerran vuodessa vaan, laihdutatko sä, etsä tosta liho, ottasit nyt...". Haluisin jäädä vain yksin kotiin, tekeytyä vaikka sairaaksi. Tuleekin siis tosi mukava viikko tästä =(. Ja joulusta kun pitäisi pystyä nauttimaan, kuten kaikki muutkin (tai ainakin melkein). Muilla jouluahdistusta??? Sanokaa, etten mä ole ainoa!
Appiukkokin alkoi perjantaina tupakilla kyselemään "kuinkas paljon olet oikein laihtunut". Eeeeen paljoakaan... Iik, älkää seuratko mua! Ja lauantaina rakas taas vakli kun söin makaronilaatikkoa, totesi, ettei tolla voi tulla vatta täyteen. Mutta kun oikeasti tuli! Mun vatsalaukku on pienentyny sen verran, että vaikka nykysin herkuttelisinkin ja antasin itelleni siihen luvan (kuten sit lauantaina), se ei oikein vedä. Siis heti on kamala ähky. Toisaalta kyllä positiivista =D. Ei tartte syödä paljoa ja nälkä on pois pitkään. Mutta sit toisaalta on heti ihan kamalan täys olo ja siitä tulee ahdistus, vaikka tietääkin syöneensä vähän kaloreita. Tämä on niin perkeleen vaikeeta.
Olin kuitenkin vähän laihtunut... Huomaa housuista, kun sellaset mitkä ennen oli sopivat, meinaa nyt pyöriä jalassa. Hieno homma, että edes hieman edistyn =). Mutta haluisin silti laihtua vielä. Rakas vaan aina ruokaa ottaessani sanoo, että muista nyt syödä kunnolla, että jaksat. Yhh, en halua! Haluan kyllä jaksaa kuntoilla, mutta en halua syödä. Mutta pakkohan se jotain on ottaa, muuten se vie mut pian jonnekin lataamoon. Mutta koitan tästä nyt vielä edes muutaman kilon saada pois, sitten on hyvä. Tai no tiedän, ettei sittenkään ole hyvä, mutta parempi kuin nyt.
Menen hajoamaan pääni kanssa. Palaan astialle...
4 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti