Mitä minusta?

Yhh, maha täynnä. Onneks söin kuitenkin vain yhden lämmin kuppi -keiton, sitä perunapurjoa. 80kcal/annos. Joten joskos mä nyt en kuole. Ja puoli tuntia sain kitkattua kuntopyörällä kuitenkin. Ja kävelyt töihin ja takas... Mutta miksi silti taas ahdistaa? Tekis mieli viiltää itteäni, leikata kaikki ihra pois. Vuolla itseni pienemmäksi, muotoilla itseni täydelliseksi. Miksi tämä on minulle näin vaikeaa? Ajatus ei kulje, tiedän, liian vähän kaloreita. Huimaa ja palelee. Mutta silti ajattelen syöneeni liikaa. Olen todellakin sairas. Haluisin nykyään aamuisin vaan jäädä kotiin nukkumaan, nukkua ohi kaiken. Silloin ei tarvitsisi ajatella mitään, ei kokea mitään. Se ei ainakaan ahdistaisi, kun vaan nukkuisi. Mutta toisaalta, unetkin alkaa olla ihan kamalan levottomia.

Ja vielä ahdistaa viikonloppu, tuli taas syötyä - läskipaska. Tapahtui tosin paljon muutakin pahaa, mutta en just nyt jaksa siihen paneutua. Mä kertoilen joku toinen kerta, kun siihen on enemmän energiaa. No, onneks ne jutut on kuitenkin asianosaisten kanssa sovittu, joten ei sinänsä mitään. Mutta harmittaa silti.

Mutta koska en nyt osaa enempää keksiä, niin astun takavasemmalle. Sitä haluisin kuitenkin sanoa, että saatte kysellä, mitä haluatte. Mä palailen vaikkastas ens viikolla sit niihin kysymyksiin. Joten tähän ja tätä seuraaviin posteihin esitetyt kysymykset pääsee sit mukaan. Päivää en osaa vielä sanoa, millon pureudun vastailemaan. Painoa en sit halua julkistaa, sanon sen jo nyt. Mutta ihan mitä vaan haluatte musta tietää. Tai mistä haluisitte mun kirjoittavan. Kysykää, kertokaa, koitan mahdollisimman hyvin tehdä sit tiliä itsestäni=D!

Menen ahdistumaan. Palaan astialle...