torstai 6. marraskuuta 2008

Heikotusolo näin ruotsalaisuuden päivänä

Minua heikottaa aivan kamalasti. On tosi vetämätön olo, tuntuu, ettei jaksa mitään. Silti piti vääntäytyä töihin. Mutta enhän mä kipeä olekaan, joten ei voikaan olla töistä poikkeen. Tuntuu vaan, ettei millään pysy tajuissaan. Ja kyllä mä tiedän, mistä se johtuu. Jätin eilen iltapalasta pois leivän, söin vaan mehukeittoa. Eilen aamullakin söin taas vaan mehukeittoa (siis mä olen aina ollut huono syömään aamusella, mutta on vaan pakko jotain pupeltaa, että jaksaa neljään saakka), iltaruoaks sitten lohilaatikkoa ja kurkkua. Illalla ei tosiaan jaksanut syödä enempää kuin mehukeittoa. Ja tänä aamuna samaa. Oli paino jo tippunut 100 grammaa alle viime lauantaiaamun huipputuloksenkin sitten aamusella vaa'an kanssa treffatessani. Kyllä se siitä pikku hiljaa.

Mutta nyt siis kostautuu se eilinen iltapalan mitättömyys. Mutta olin jo niin kamalan poikki, etten ois kauaa ees pysyny hereillä. Kotiin liukasteltuani poljin puoli tuntia, illalla sit mentiinkin jäähallille kattomaan sitä livekiekkoa =D. Pitkästä aikaa taas oli tosi mukava käydä kattomassa. Oli jopa ihan hyvä peli, mitä nyt tuomari oli aivan pihalla koko jutusta. Mutta se on näillä leveyksillä ihan normaalia ;). Oli vaan niin pitkä peli, kun ratkasu ei tullutkaan varsinaisella peliajalla. Ja mä olin niin jäässä, vaikka harrastin taas suunnatonta kerrospukeutumista. Olin kunnon michelinukko =). Kotiin vaan ja sit tulikuumaan suihkuun. Sitpäs kello olikin jo yli puol kymmenen... Että sai taas kattoa peliä ihan koko rahan edestä. Ja ilokseen sai huomata, että pojasta oli tullut mies, se oli oppinu taklaamaan. No, sillä onkin uus nainen, joten p****ahan se on saanut =D. *pyörii lattialla naurusta kippurassa* Se on vaan yks sellanen hieman neitimäinen pelaaja... Mutta ei siitä sen enempää. Ei sit näin keskellä viikkoo ollu edes vierasjoukkueen faneja matkassa, joten ei nähny tuttuja sieltäkään suunnalta Suomea, pirkule. Pitäis jo liitossakin tietää, että ko. joukkuetta vastaan pelit olis lauantaisin, niin näkis niitä ihania ihmisiä. Mutta hulvatonta menoa joka tapauksessa ja voitto päälle, joten ei huono ilta.

Tänään on sit päivystys töissä, joten en pääse polkemaan töiden jälkeen pyörällä. Pitää kykkiä täällä toimistolla vartin yli neljään, joten rakas ottaa mut sopivasti töistä tullessaan tästä kyytiin. Saa nähä, kerkeenkö ees illalla polkasta, iih. Ah-ah-ahdistaa jo nyt, jos en ennätä! Pitäis rakkaalle käydä kattelemassa talvikenkiä, kun entiset lahoo alle =(. Ja ajattelin, että jos kävis kirjastosta kattomassa jotain unikirjaa. Olen alkanut taas näkemään jotain ihan kummia unia ja mä haluisin vähän suuntia, mitä ne tahtoo mulle sanoa... Ja sit pitäis se tukkakin värjätä. Mutta jospas meillei menis kauaa kaupungilla, ni kerkeis polkasta vähän aikaa ja sit värjätä sen tukan. Pakkopakkopakko. Ajattelin vilkasta myös, olisko siellä kirjastossa sitä Siskonmakkarat-kirjaa ja sit kenties Ihana meri... On kyllä nyt Karin Fossumin Mustat sekunnit luvun alla, alotin vasta eilen... Mutta ei mulla siinä montaa hetkee mene lukiessa, ei oo mikään paksu kirja. Ja mielenkiintonen, joten sitä jaksaa kyllä lukea piiiiiitkät pätkät aina kerrallaan. Sit vois lukasta ne sh-kirjat. Ton Siskonmakkarat mä oon jo joskus lukenu lukiossa, on aivan mielettömän hyvä. Ihana meri on mulle nimeltään tuttu, mutta ei oo koskaan tullu luettua.

Siis lukeminenhan kuuluu kanssa mun intohimoihin. Musta on ihana uppoutua kaikenlaisiin kirjoihin. Se on sellasta rentoa maailmasta hetkeks poistumista. Ja kun sitä voi tehä oikeestaan missä vaan =). Kalalla mulla on aina kirja mukana... Siis mä luen paljon, oikeestaan jatkuvasti on joku kirja meneillään. Ja kaikenlaista kirjallisuutta. Nyt kyttäilen innolla, millon tulee Stieg Larssonin Pilvilinna joka romahti pokkariksi. Ihan sama, onko se suomeksi vai englanniksi, kuhan tulis. Kaks ekaa ko. trilogiasta on jo kahlattu läpi (toisaalta, kun ne on suomeks, ni ois fiksua jos sen kolmannenkin sais suomenkielisenä), mutta eipä ole vielä pokkarina tuota kolmatta, ei. Ja mä en raski ittelleni ostaa noita kovakantisia kirjoja (paitsi kirppareilta), ostan vaan pokkareita yleensä. Tietysti, jos pukki tois sen mulle jouluna... Mutta kai mä maltan odottaa, siellä on mulla hyllyssä ties kuin monta vielä lukematonta kirjaa.

Mutta nyt menen parantelemaan tätä mun heikkoa oloani muiden teksteihin. Palaan astialle...

1 kommentti:

shadychick kirjoitti...

Täälläkin oli aika heikko aamu:)

Huippas ja silmissä sumeni kun nousin ylös, mutta mikäs siinä...

Aamupalaa sitten vähän reilummin...

Voimia :)