Ja takaisin tähän päivään...

Mahaan sattuu. Mä vihaan tätä aikaa kuusta =(. Lisäksi tekee mieli kamalasti herkkuja, pöh. Ja mä tiedän, että se johtuu näistä vitun menkoista. Vielä pitäis töissäkin jaksaa painaa muka tunti, opiskella uutta asiaa. Mutta kun ei millään huvittais. Tahtois jo kotiin ja laittamaan ruokaa, että sais jotain syötyä. Nälkä ei kyllä sinänsä ole mikään iso, mutta meinaa heikottaa. En taas tunnetusti ole aamulla nauttinut muuta kuin Valion sokeritonta mehukeittoa kupillisen verran. Ja tietysti se pakollinen kupillinen mustaa kuumaa juttua =). Ilman sitä kun ei millään lähde käyntiin.

Olin sitten laihtunut muka eilisestä kilon. SIIS MITÄ VITTUA??? Kilon? Kai tässä nyt on joku virhe. Mutta ei tietysti haittaa =). Mielelläni laihtusin vieläkin enemmän yhden vuorokauden aikana, mutta se taitaa olla joku utopistinen haave. Urheilin tietty eilen kyllä ihan kivasti, kun ensin kävelin kotiin ja sit jo päivällä polkasin puoli tuntia kuntopyörällä. Illalla sitten jaksoin vielä ihan ennalta suunnittelemattomasti hypätä fillarille ja ottaa toisen puolituntisen session. JEE!! Siis tämähän meinaa sitä, että mä selätin sen tulossa olevan flunssan (ainakin hetkellisesti) päivän aikana. Ja nenä onkin sitten sen jatkuvan niistämisen jäljiltä niiiin kipee ja punanen, että. Kaunista *jak*. Eilen ei ihme kyllä tehnyt edes kummemmin mitään ihmeellistä mieli, vaikka pöydällä oli esillä sipsejä ja suolapähkinöitä. Ja pakkasessakin olis ollut yrttivoipatonkia. Mutta ei halvata ei =). Söin kuitenkin eilen sitä maanantaista kanaperunalaatikkoa ja punakaalisalaattia. Ja sit illalla vielä mehukeittoa ja täysviljasämpylän juustolla ja kurkulla.

Öh, miten musta tuntuu, että mä syön jotenkin kamalan paljon? Mutta kun ei oikein voi syödä vähempää, kun muuten rakas alkaa ihmettelemään. Ja mä en halua huolestuttaa ketään (miten musta vois huolestua, kun mä olen läski??) tai saada muita vahtimaan mun syömisiä. Rakkaalle kuitenkin aina hehkutan, kun vaa'an lukema tippuu, se ei ole mulle ongelma. Mutta sitten mitä tapahtu eilen... Siis menin totaalisen vaikeeksi. Valitin aamulla töissä kahvihuoneessa työkaverille (siis tää immeinen on miun todella hyvä kaveri), että muapalelee aivan kamalasti. Sattui sitten iso pomo olemaan siinä kanssa. Totesin vaan, että 'miksei tässä talossa ole lämmöt päällä'. No, sit mä palelin tietysti palaverissa koko päivän, kun siinä tilassa oli vielä kylmempi. Sit vielä ihmiset halus jonkun saakelin ilmastoinnin päälle! ILMASTOINNIN!! PRKL, ulkona on melkein pakkasta ja nää haluu ilmastoinnin päälle. Ettei vaan vahingossakaan tulis liian kuuma. No värjöttelin sit koko päivän palaverissa. Kun tulin poies, tuli käytävällä samainen iso pomo vastaan. Totes vaan, että nyt mä sen tiedän. Öö mitä tiedät? Että miks sua palelee jatkuvasti. (Eh, jatkuvasti?? Kaikkiko sen huomaa, että mä jatkuvasti käyn lämmittelemässä käsiäni kuuman vesihanan alla?) Sä olet laihtunut niin valtavasti. Öh. Tässä vaiheessa mä olin niin vaikee ja kummasti tuli kuuma. Olin varmaan punanen ku tomaatti. Kreit. Selitin vaan, että eihän mulla eilenkään ollut kylmä (...pä vissiin, en vaan mainostanu sitä muille, vaikka sormet olikin taas ihan jääkalikat ja siniset). Pomo totes vaan, että vastahan sua viime viikollakin paleli monena päivänä ihan kamalasti. Alko selittää mulle siitä, kuin ihminen palelee, kun rasva palaa... Juu tiedetään, tiedetään, mutta mä en ihan oikeesti halua, että ihmiset huomaa sen! Tai toisaalta toivon, että huomaakin, mutta ei välttämättä töissä. En halua, että mua täällä aletaan kyttäämään. Varsinkin, kun mä haluan laihtua vielä useita kiloja. Haluan, ettei kukaan keskeytä mua. Että näin.

Ja sit. Tänään ilmoitti mun osastopäällikkö, että mulla saattaa ehkä sittenkin jatkua työt vuoden vaihteen jälkeen. Mutta ei voi vielä tietää. Siis mä haluan nyt tai heti varmaa tietoa siitä, että voin suunnitella mun lomat! Jos ei työt lopukaan, niin mä haluan säästää ne lomat ens kesälle tai jtn. Pih, tässä talossa taas tiedetään kaikesta niin hyvin noi asiat etukäteen, ettei koskaan voi tietää miten on kelläkin töitä. Tai no itsehän olen toinen niistä määräaikaisista, joten meitähän tämä vain koskee. Toisaalta olis siistiä, että työt jatkus, aina positiivista saada lisää kokemusta ja rahaa ennenkaikkea. Mutta sit toisaalta, kun on jo kerenny miettiä, että mitä kaikkea kivaa voi tehä sit kun on PALJON luppoaikaa... Mä varmaan käyn vastaavanlaista taistelua pian tämänkin asian kanssa kuin mitä käyn syömisteni kanssa... Saa, ei saa, saa, ei saa...

Olen niin seko. Mutta nyt menen lukemaan muiden juttuja ja kohta sitten poistunkin jo työpaikalta. Rakas tulee hakemaan =). Palaan astialle...